Vapaaehtoisen lisävakuutuksen 2020 osto
25.1.2020
Vapaaehtoinen lisävakuutus on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja viime vuonna sen osti jo lähes 9.000 ratsastajaa. LähiTapiola paransi vakuutuksen ehtoja merkittävästi viime vuoden alusta.
Ratsastusseurojen SRL-jäsenet
Viime vuonna maksettu vakuutus on voimassa tammikuun 2020 loppuun. Poiketen aiemmista vuosista lisävakuutus on myynnissä ainoastaan lisenssikaupassamme tästä vuodesta eteenpäin. Vakuutuksen voi hankkia seuran SRL-jäsenet, ts. kannatusjäsenillä ei ole mahdollisuutta liiton etuihin. Lisävakuutus maksetaan ratsastusseurajäsenyyden lisäksi eli pelkkä lisävakuutus ei johda vakuutusturvaan.
Mikäli lisenssikauppamme ei tarjoa ostettavaksi muuta kuin Green Card - ja Green Card Plus -vakuutusta, jäsenrekisteristä puuttuu jäsenen henkilötunnus. Siinä tapauksessa kehotamme ottamaan yhteyttä oman seuran jäsensihteeriin hetun lisäystä varten.
Pääset lisenssikauppaan täältä
Green Card - ja Green Card Plus -vakuutuksen ostaneet
Henkilöt, joilla on GC- tai GC+ -vakuutus, eivät pysty ostamaan lisävakuutusta lisenssikaupasta, koska eivät ole ratsastusseuran jäseniä. Heille toimitetaan lisävakuutuslasku perinteiseen tapaan vakuutuskortin mukana. Edellisen kauden lisävakuutus on voimassa 31.3.2020 asti.
Ajankohtaista
- 26.6.2026”Parempi kuin Aachen…”
- 26.6.2026Hae liiton valmennusrenkaisiin kaudelle 2026-2027!
- 26.6.2026Kansallisten arvokilpailuiden viimeinen hakupäivä on 15.8.2026
- 25.6.2026Ohjeistus ratsukon kohtaamiseen pyöräillessä
- 23.6.2026Hae kilpailutoiminnan kehittäjän sijaisuutta
- 22.6.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 26
- 22.6.2026Valjakkoajon maajoukkuevalmentajien haku
- 17.6.2026Stripe tunnistautuminen & KIPA:n kautta tapahtuvat maksut (ohje seuroille)
- 16.6.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 25
- 12.6.2026Suomen Ratsastajainliitto hakee hallituksen jäsentä vuoden 2028 loppuun kestävälle kaudelle