Aaltonen GP:n viides
1.6.2010
Eliza Shuford voitti Hamina Grand Prix´n
Yhdysvaltojen Eliza Shuford, 29, ratsasti uransa ensimmäiseen Grand Prix voittoon Hamina Bastionissa. Shuford ja B.C.O. Olymp leikkasivat luokan toisella kierroksella maalilinjan aikaan 44,12. Hyvässä vedossa oleva Thomas Velin ja Grim St.Clair jäivät vajaan 0,3 sekunnin erolla toiseksi. Kolmas oli Irlannin Shane Carey Cashla Baylla. Suomen joukkueen konkari Raimo Aaltonen (kuvasa vasemmalla) ratsasti tasaisen varmasti Eafons Polyfinolla viidenneksi.
- Olisin voinut ratsastaa toisen kierroksen paremmin. Jäin vetämään taaksepäin toiselle esteelle, mutta hevoseni onneksi kiipesi esteen yli. Lisäksi se tuijotteli vähän väliä radalla ollutta vesihautaa. Lopputulokseen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. Olen ratsastanut hevosta reilun vuoden, ja vasta nyt yhteistyömme on alkanut sujua, uransa ensimmäiseen grand prix -voittoon yltänyt Shuford kertoi.
Myös Velin kiitteli ratsuaan. - Se hyppäsi molemmat kierrokset kevyesti ja helposti. Radat olivat ratamestari Aki Ylänteelle tyypilliseen tapaan juuri sopivan vaativia. Ylänne ei koskaan vaadi hevosilta liikaa. Silti hänen radoillaan parhaat ratsukot tulevat esiin ja virheitä kerääntyy tasaisesti ympäri rataa, kehui Velin.
Aaltonen sai hevosellaan 160-radan ensimmäiseltä kierrokselta yhden pudotuksen, mutta mahtui ajan perusteella kymmenen parhaan joukossa toiselle kierrokselle. Tuloksena oli puhdas rata aikaan 47,03 sekuntia. Aaltonen oli suoritukseensa erittäin tyytyväinen ja kiitteli vuolaasti hevostaan.
- Tämä oli minun ensimmäinen isompi rata tällä hevosella. Tiesin, että sillä on paljon kapasiteettia, mutta en ollut varma pysyykö se näin isolla radalla varovaisena. Ratsastin ensimmäisellä kierroksella kolmoissarjalle sisään liian lujaa, mutta hevonen taisteli sieltä kanssani puhtaasti ulos. Pudotus tuli vesihaudan jälkeiseltä tasaokserilta, joka oli monelle hevoselle tänään ongelmallinen, Aaltonen kertoi.
Miellyttävän lisämausteen kotiyleisölle antoi upean nollaradan ensimmäisellä kierroksella ratsastanut Jukka-Mikael Koivisto ja Nandele, kuvassa oikealla. Toisella kierroksella ratsukon keräämät kahdeksan virhettä vievät heidät kahdeksanneksi 26 ratsukon luokassa.
Huomenna Suomen joukkue lähtee puolustamaan kahden vuoden takaista voittoaan FEI Nations Cupissa. Aaltonen ei silloin ollut joukkueessa, ja lähteekin nyt nälkäisenä radalle.
- Olisi tietysti hienoa voittaa, sillä en ole urani aikana koskaan voittanut joukkuekilpailua. Helppoa se ei ole, sillä mukana on todella hyviä joukkueita.
Suomen joukkueessa ratsastavat huomenna Aaltosen lisäksi Noora Pentti, Mikael Forstén ja Niklas Aromaa. Kilpailussa on mukana seitsemän maata, ja siinä ratsastetaan kaksi kierrosta 150-tasolla. Kilpailu alkaa klo 15.00 ja päättyy noin klo 17.45.
Täydelliset tulokset ja lisätietoa
www.helsinkihorseshow.fi/bastioni/content/view/17/lang,fi/
Täydelliset ratsastajalistat: http://www.helsinkihorseshow.fi/bastioni/index.php
Tietoa FEI Nations Cup -sarjasta:
http://www.horsesport.org/s/results/standings.htm
Kuvat Marcus Westermark
Uutiset
- 1.8.2025Juniorikoulujoukkue onnistui omalla tasollaan EM-kilpailuissa
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle