Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali
11.8.2025
Askellajiratsastuksen MM-kilpailujen finaalipäivä huipentui suomalaisjuhlaan, kun Miina Sarsama ja Freir fra Kaakkola taistelivat pronssille nuorten töltti T1 -luokassa. Saavutus oli erityisen merkittävä, sillä lähtökohdat päivän kilpailuun olivat kaikkea muuta kuin otolliset. Haasteista huolimatta Sarsama ja Freir suorittivat finaalissa tarkasti, taitavasti ja virheettömästi.

SIHYn tiedote
Edellisen illan 4-käynnin A-finaali käytiin paahtavassa 33 asteen helteessä, mikä vaati veronsa. Finaalin jälkeen Sarsama kärsi lievästä lämpöhalvauksesta ja oli vielä sunnuntaiaamuna huonovointinen ja voimaton. Taustatiimi teki aamun aikana kaikkensa saadakseen sekä ratsastajan että hevosen kilpailukuntoon.
”Tavoitteena oli vain saada ratsukko radalle ja ehjä suoritus. Lähtökohdat olivat todella haastavat, enkä ole koskaan aiemmin ollut vastaavassa valmistelutilanteessa, kuvailee joukkueen johtaja Jenni Kurki.
Sarsama ja Freir suorittivat finaalissa tarkasti, taitavasti ja virheettömästi. Kaikista osioista tuli tasaisia, hyviä pisteitä, ja lopputulos oli komea 7,00, mikä toi pronssimitalin. Hopea ja kulta matkasivat Islantiin – voittajaksi nousi Védis Huld Sigurdardóttir hevosella Ísar frá Þjósárbakka pistein 7,50.
”Ennen suoritusta jännitti eniten oma vointini ja se, miltä hevonen radalla tuntuisi. Suorituksen aikana olin kuitenkin todella tyytyväinen miltä hevonen tuntui. Ratkaiseva hetki oli, kun ensimmäisen osion pisteet olivat niin hyvät – olimme samalla tasolla muiden kanssa. Se toi valtavasti itseluottamusta ja henkistä voimaa jatkaa täysillä loppuun”, kuvailee Sarsama.
”Temponvaihteluissa keskityin siihen, että kaikki menisi teknisesti oikein. Viimeinen osio, eli lisätty töltti meni jo hurmoksessa. Freir antoi kaikkensa ja tarjosi paljon itse, ilman että tarvitsi edes pyytää. Tunne oli mieletön. Olin todella tyytyväinen ja ylpeä, että pystyimme näyttämään parastamme niissä olosuhteissa.”
”Olen todella tyytyväinen, miten taustatiiminä saimme tilanteen haltuun ja miten Miina sai koottua itsensä huippusuoritukseen. Sekä ratsastaja että hevonen saatiin suoritusvalmiiksi, ja lopputulos oli erinomainen – pronssimitali Suomelle. Miina ratsasti aivan upeasti ja kykeni auttamaan hevostaan juuri oikein niissä olosuhteissa”, Kurki iloitsee.
Tämä kilpailu oli myös Sarsaman ja Freirin viimeinen yhteinen koitos kuuden vuoden menestyksekkään yhteistyön päätteeksi. Kilpailu-uran päättäminen mitaliin teki hetkestä entistä merkityksellisemmän – ja toi onnen kyyneleet silmiin koko tiimillä.
”Vuoden 2025 MM-kilpailut olivat Suomelle suuri menestys. MM-mitaleja ei ylipäätään päästä usein juhlimaan, saati kahta. On upeaa, että pienenä askellajiratsastusmaana pystymme yltämään maailman kärkeen. Askellajiratsastus on ollut kautta aikojen yksi Suomen menestyneimmistä ratsastuslajeista”, muistuttaa Kurki.

Islanninhevosten MM-kilpailut kilpaillaan 4.-10.8.2025 Sveitsissä.
Tulokset Icetestistä: https://ticker.icetestng.com/
Tapahtuman kotisivu: https://www.wc2025.ch/en
Seuraa maajoukkuetta:
FB Askellajiratsastuksen maajoukkue (6) Facebook
IG @sihymaajoukkue
Uutiset
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 10.8.2025Ville Vaurio ja Dante NL kouluratsastuksen Suomen mestarit 2025
- 10.8.2025SM-Ypäjä – John Antell ja L´intouchable hyppäsivät kultaa Ypäjällä
- 10.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut – Pronssia Gerda-Eerika Viinaselle ja Svalalle
- 9.8.2025SM-Ypäjä – Nita Tolonen ja Angelina Appelqvist lapsien ja ponien kultamitalistit
- 9.8.2025Kouluratsastuksen SM käyntiin – Ville Vaurio ja Dante NL senioreissa kärkeen
- 9.8.2025SM-Ypäjä – Axel Lindberg ja Bonapartis kolmanteen Suomen mestaruuteensa
- 9.8.2025Jonna Aaltonen ja Laxton for U parakouluratsastuksen uudet Suomen mestarit
- 9.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle ja Freir fra Kaakkolalle b-finaalipaikka 4-käynnissä