Astikainen ja Gun Secorima valmiina EM-koitokseen
12.7.2023
Maria Astikainen ja Gun Secorima ovat parhaillaan Sveitsissä valmistautumassa NRHA Reiningin Euroopan mestaruuskilpailuihin. EM-kilpailut ovat Astikaisen ja Gun Secoriman ensimmäiset yhteiset arvokilpailut. Astikainen osallistui edellisen kerran vuonna 2021 EM-kilpailuihin voittaen siellä kultaa hevosella Antarismartini.
Kilpailut järjestetään CS Ranchilla, joka on Corinna ja Michael Schumacherin omistama tila. Schumacherien tytär Gina on yksi maailman menestyneimmistä non pro ratsastajista ja pyörittää nykyisin Yhdysvalloissa Schumacherien omistamaa farmia. Myös Michael Schumacher on kilpailut reiningissä itse ennen draagista loukkaantumistaan.
Astikainen ja Gun Secorima matkasivat CS Ranchille viime viikon lopulla ja osallistuivat maanantaina ja tiistaina lämmittelyluokkiin. Gun Secorima eli tuttavallisemmin Currito on vasta seitsemän vuotias quarterhevos ori, joka antoi kauden alussa Ruotsissa järjestetyssä Scandinavian Derbyssä vahvaa kilpailunäyttöä. "Meillä Curriton kanssa matka tänne Sveitsiin meni hyvin. Currito on voinut ja tuntunut hyvältä valmisteluissa", Astikainen kertoo. Paikan päällä Sveitsissä eletään keskikesän helteitä, jotka kääntyivät yllättäen ukkosmyrskyksi aiheuttaen tiistaina pientä hämminkiä kilpailualueella, mutta onneksi telttatalli säilyi ehjänä ja hevoset turvassa. Ratsukko kilpailee torstaina ja perjantaina sekä lauantaina matka huipentuu Euroopan mestaruus pääluokkaan.
Kilpailua voi seurata maksullisesta live striimistä täältä: Linkki
Kilpailun tulokset päivittyvät tänne: Linkki
Uutiset
- 8.9.2026Hevosvaltiopäivät tänään klo 12 alkaen
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin
- 6.9.2026Susanna Granroth ja KG Corazon Pohjola Gold GP sarjavoittoon 2026
- 6.9.2026Suomenhevosen päivä sunnuntaina 6.9.
- 6.9.2026MM München – Järvinen ja Kassander väläyttelivät taitojaan maratonilla
- 4.9.2026MM München – koulukokeessa jäi vielä petrattavaa
- 4.9.2026FEI poistaa venäläisten osallistumista koskevat suojatoimet kilpailuissaan
- 2.9.2026MM München – valjakkojoukkue valmiina