Eduskunnan hevosystäviltä rahaa nuorisotyöhän
1.6.2010
Eduskunnan hevosystävienseura jakaa
hevosten parissa tehtävään nuorisotyöhön noin 30 000 euroa
Eduskunnan hevosystävienseuran hyväntekeväisyysravuri Bokalle voitti 3.10. Teivossa ajetun suomenhevosten Kriteriumin ja ansaitsi kerralla huikeat 38 000 euroa palkintorahoja.
Bokalle on Eduskunnan hevosystävien seuran hallinnassa leasing-sopimuksella joka määrittelee, että 65 prosenttia sen juoksemista palkinnoista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Loput 35 prosenttia rahoista palautuu hevosen omistajalle. Ylläpitokuluista huolehtivat yhteistyökumppanit Suomen Rehu, Agrimarket, Veikkaus, Fintoto ja Suomen Hippos.
Eduskunnan hevosystävienseuran puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä iloitsi voiton kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa keskiviikkona.
"Kun Bokalle palkintopotissa oli ennestään reilut 6 000 euroa se tarkoittaa, että voimme jakaa jopa 30 000 euron potin sopimuksemme mukaan lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön, jossa hevonen on mukana."
Bokallen voitonjuhlissa oli mukana myös eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen.
"Minä olen erityisen iloinen siitä, että nämä varat käytetään juuri sellaiseen nuorisotyöhön, jossa hevonen on mukana", Kääriäinen lausui vastaanottaessaan eduskunnan puolesta yhtä Bokallen voittopokaaleista.
Eduskunnan hevosystävienseura on vapaa-ajan kerho, jonka jäseninä on hevosista ja hevostaloudesta kiinnostuneita kansanedustajia ja talon muita työntekijöitä. Tavanomaisista eduskunnan harrastekerhoista EHYS eroaa siinä, ettei se ole koskaan anonut tai saanut eduskunnalta mitään avustusta vaan jakaa rahaa ulospäin.
Päätökset hyväntekeväisyysrahojen jakamisesta tehdään tulevina viikkoina ja jakotilaisuus järjestetään joulukuussa. Ehdotuksia kohteista voi esittää esimerkiksi seuran puheenjohtaja Jari Lepälle sähköpostitse: jari.leppa@eduskunta.fi
Uutiset
- 1.8.2025Juniorikoulujoukkue onnistui omalla tasollaan EM-kilpailuissa
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle