Elena Wuorimaa toiseksi non pro derbyssä runsaslukuisessa reining-kilpailussa Ruotsissa
4.10.2021
Pohjoismaiden suurimmat reiningkilpailut, Scandinavian Derby & Futurity, kilpailtiin viikonloppuna Ruotsin Axvallassa. Elena Wuorimaa sijoittui hevosellaan One Last Nite jaetulle toiselle sijalle reiningin NRHA non pro derby luokassa pistein 141,5. Luokan voitti ruotsalainen Annika Johansson ja Mega Nics Ayla tuloksella 143,5 pistettä.
Kilpailut olivat kautta aikojen Pohjoimaiden suurimmat, sillä startteja oli lähes 900.
”Itse en ole koskaan Axvallaa nähnyt näin täytenä ihmisistä ja autoista. Ruotsalaisia ja norjalaisia oli paikalla paljon. Ihmisiä oli saapunut jonkin verran myös Tanskasta ja Hollannista. Suomalaisia kisoissa oli kovin vähän”, Tomi Wuorimaa kertoo.
”Kilpailujen johtajan Steve Clinchin mukaan kilpailut tulevat lähitulevaisuudessa vielä kasvamaan, ja kisaformattiin tulee isoja muutoksia ensikaudelle. Vaikka kisat ovat jo nyt Pohjoismaiden suurimmat, niin tapahtumaa on silti tarkoitus uudistaa ja laajentaa.”
Reiningin suosio ja ratsastajien määrä on selvässä kasvussa Ruotsissa. SRHA presidentin Jan Synnerstenin mukaan lajin eteen on tehty suuria panostuksia ja tavoitteena on kasvattaa lajin suosiota.
Kansainväliset lännenratsastustulokset 1.10.
Axvalla Skara, Ruotsi
NRHA Scandinavian Derby Non Pro L4 / Ltd Non Pro L2. Lähti 20.
1) Annika Johansson / Mega Nics Ayla, SWE 143,5
2) Elena Wuorimaa / One Last Nite, FIN 141,5
2) Kristina Eriksson / FH Spook Gotta Blair, SWE 141,5
Täydet tulokset: http://www.showmanager.info/Result.aspx?eventID=19333&turnierID=1098&klassenID=0&status=3
Järjestäjä: https://tphsweden.se/september-rundown-2020
Tulokset: www.showmanager.info/Eventliste.aspx?turnierID=1098
Tiedote Tomi Wuorimaa
Uutiset
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja
- 9.1.2026Hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin Hujon ja komiteoiden kokoonpanoista