Hans-Peter Mohr GP-kürin valtias Horse Show'ssa
1.6.2010
Hans-Peter Mohr ja Lento.
Hans-Peter Mohr matkusti Saksasta Suomeen asti voittaakseen yhdeksänvuotiaalla holsteineroriilla Lento sen ensimmäisen kansainvälisen vapaaohjelman. Ratsukko sai Tapiola International Dressage Kür -finaalissa tuomareilta 70,20 %, ja vei sillä voiton selkeästi ennen ruotsalaista Charlotte Espingiä ja 17-vuotiasta Generalenia (64,45).
Viime vuoden valtiatar Julia Alfthan-Kilpeläinen ja Chirocco jäivät pisteissä kolmanneksi (63,55), mutta ratsastaja oli hevoseensa erittäin tyytyväinen.
- Chiroccoa oli tänään ilo ratsastaa. Meillä oli tänään ongelmia oikeastaan vain pirueteissa. Se oli eilen hyvin jännittynyt, mutta tänään puolestaan erittäin hyvä. Olen helpottanut viimevuotista kür-ohjelmaani, sillä se oli meille hieman liian vaativa, Alfthan-Kilpeläinen kertoi.
Julia Alfthan-Kilpeläinen ja Chirocco.
Voittaja Mohr kehui vuolaasti molemmat luokat voittanutta hevostaan.
Mohr iloitsi radastaan.
- Hevoseni oli aivan upea. Se on vasta yhdeksän, ja voitti nyt uransa kaksi ensimmäistä kansainvälistä Grand Prix -luokkaa. Sillä on maailmanluokan passage ja piaffi, mutta on sillä toisaalta vielä paljon opittavaakin. Olen sijoittunut sillä toiseksi noin viidessätoista kansallisessa Grand Prix -kilpailussa, ja minun piti matkustaa Helsinkiin saakka voittaakseni ensimmäisen, tyytyväinen ratsastaja naureskeli.
Kati Koiso ja Wapita.
Toinen suomalaisratsukko Kati Koiso ja Wapita sijoittuivat viidenneksi kuuden ratsukon luokassa. He saivat kansainvälisiltä tuomareilta 61,35 %.
Charlotte Esping ja Generalen.
Luokka D2, Tapiola International Dressage Kür Final, kansainvälinen kouluratsastuskilpailu Grand Prix-tasolla. Lähti 6, sijoittui 5.
1) Hans-Peter Mohr / Lento, Saksa 70,20, 2) Charlotte Esping / Generalen, Ruotsi 64,45, 3) Julia Alfthan-Kilpeläinen / Chirocco, Espoo 63,55, 4) Kristian von Krusenstierna / Charleston, Ruotsi 63,45, 5) Kati Koiso / Wapita, Ylöjärvi, 61,35
Kristian von Krusenstierna ja Charleston.
Kuvat Sonja Holma.
Uutiset
- 2.8.2025Suomalaisvikeltäjille arvokasta arvokilpailukokemusta Itävallan Stadl Paurasta
- 1.8.2025Juniorikoulujoukkue onnistui omalla tasollaan EM-kilpailuissa
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa