Hevosalan katsaus vuoden 2024 lukuihin
19.3.2025
Hevosala on merkittävä työllistäjä ja hyvinvoinnin edistäjä, joka luo elinvoimaa niin maaseudulle kuin kaupunkeihin. Vuoden 2024 tilastojen mukaan Suomessa on noin 69 300 hevosta ja 16 000 tallia. Ratsastuksen ja raviurheilun vaikutukset ulottuvat laajalle, niin harrastajien kuin elinkeinojen osalta.

Hevosurheilu vetää vuosittain suuria yleisömääriä eri puolilla Suomea. Vuonna 2024 suurimmat hevosalan tapahtumat, kuten Kuninkuusravit Jyväskylässä ja Helsinki International Horse Show, houkuttelivat paikalle kymmeniätuhansia katsojia. Raviurheilua järjestetään 44 raviradalla, ja vuodessa kilpailee lähes 6 000 hevosta ja ponia. Ratsastuksen suosio säilyy vahvana, ja lajilla on merkittävä rooli liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Kotimainen hevoskasvatus on kohdannut haasteita, ja syntyneiden varsojen määrä on ollut laskusuunnassa. Vuonna 2024 Suomessa syntyi 697 lämminveristä ravihevosta, 889 suomenhevosta ja 808 ratsuhevosta tai ponia.
Hevosavusteinen toiminta on vakiintunut, ja hevosta hyödynnetään monipuolisesti kuntoutuksessa ja terapiassa. Kela korvasi vuonna 2024 ratsastusterapiaa vaikeavammaisten lääkinnällisenä kuntoutuksena 2,2 miljoonalla eurolla.
Hevostalouden vaikutus alue- ja kansantalouteen on merkittävä. Hevosen ylläpitoon liittyvät kustannukset luovat myös välillisiä aluetalousvaikutuksia, jotka yhteenlaskettuna tuovat Suomeen vähintään 274 milj. euron talousvaikutukset vuodessa.
Hevosalan kehitystä ohjaa tiivis yhteistyö eri järjestöjen ja toimijoiden välillä.
Tiedote Erja Mattila, Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry
Lisätietoja ja tarkemmat tilastot löytyvät julkaisusta Hevostalous lukuina 2024.
Hevostalous lukuina 2024
Uutiset
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle