HIHS 2023 - Linda Numminen on Amateur Champion 2023
20.10.2023
Jo alkukaudesta alkanut, koko Suomen laajuinen Amateur Tour huipentui perjantaina Jäähallissa Amateur Tour Finaaliin. Kaksitoista parasta ratsukkoa kahdesta karsintakilpailusta kilpaili voitosta omalla tasollaan 85, 95 ja 105 cm korkeuksilla. Finaalin voittajaksi ratsasti 26-vuotias Linda Numminen. Ratsunaan hänellä oli Gavin, ja ratsastaja edustaa Fox Riders -seuraa.

”Ihan superhyvät fiilikset, ihan uskomaton olo. En ihan uskaltanut odottaa voittoa, vaikka ensimmäinen ja toinen päivä menivät todella hyvin. Ihan mielettömältä tuntuu”, toteaa onnellinen voittaja.

”Tavoitteet tulevaisuuteen ovat aivan auki. Ihan alkuun hevonen pitää saada hyppylomalle, ja ottaa ihan rennosti pari kuukautta. Sitten keväästä lähdetään rakentamaan tulevaa kautta.”

Amateur Tour Pony Champion on lapinkyläläinen Maija Lempinen, 14 ja Ohana Dominall Dash 32 C.
”Oikein hyvä fiilis, poni tuntui radalla hyvältä. Amateur Tourilla voitto oli tavoitteena, mutten silti olisi uskonut, että voitan! Ponini on rehellinen ja hyppää aina, se on sellainen herkkis. Iso yleisö ei vaikuttanut suoritukseen, aika rennosti saimme silti mennä”, kertoo ponivoittaja.
”Ensi kauden suunnitelmissa on hakea rentoja ja hyviä ratoja sekä hakea hyvää fiilistä. Ponicup-sarjaa kilpaillaan ja koitetaan taas saada paikka Horse Show’hun.”

Amateur Tour Style Champion on espoolainen Aino Kähkönen, 19 ja King Imp. Ratsukko valittiin siis tyyliarvostelun parhaaksi hienolla tuloksella 8.9 pistettä.
"Uskomattomat ja tosi hyvät fiilikset. Hevonen on ollut koko kauden todella hyvä ratsastaa. Huippu kokemus! Me luotetaan toisiimme tosi hyvin, meidän yhteistyömme on parasta mahdollista”, hymyilee Aino Kähkönen.
Helsinki Horse Show 2023
Amateur Tour Champion - Linda Numminen & Gavin
Amateur Tour Style Champion - Aino Kähkönen & King Imp
Amateur Tour Pony Champion - Maija Lempinen & Ohana Dominall Dash 32 C
Helsingin Jäähalli 20.10.
Kansallinen esteratsastus
Amateur Tour Top 12 Finaali 85 cm presented by Hevoset-messut, taitoarvostelu. Lähti 4 sijoittui 1.
1) Aino Kähkönen - King Imp, Ratsastusseura Primus Ry 8.90
Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2023/helsinki-international-horse-show-helsinki/resultlist_N20A.html
Amateur Tour Top 12 Finaali 95 / 105 cm presented by Hevoset-messut, välitön uusinta. Lähti 8, sijoittui 2.
1) Linda Numminen - Gavin, Fox Riders Ry 0/33,05, 2) Lotta Nordman - Herena, Ratsastusseura Aino Ry 0/33,52
Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2023/helsinki-international-horse-show-helsinki/resultlist_N20B.html
Uutiset
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa