Hollannin Zoer voittoon Veronan maailmancupissa
1.6.2010
Alankomaiden Albert Zoer, 32, ratsasti sunnuntaina Veronan Rolex FEI maailmancupin osakilpailun voittoon todella tiukalla uusinta-ajalla hevosella Okidoki, jolla hän oli myös neljäs Mannheimin EM-kilpailuissa tänä kesänä. Toiseksi tullut Saksan Marco Kutscher, 32, oli neljä sekuntia tätä hitaampi ratsullaan Cornet Obolensky. Uusintaan lähti kaikkiaan kahdeksan ratsukkoa, joista tuplanollan hyppäsi neljä.
Kolmanneksi ratsasti Helsingin osakilpailun yllätysvoittaja Rutherford Latham oriillaan Guarana Champeix. Samalla ratsastaja otti selvän johtopaikan maailmancupin pistelistalla kolmen osakilpailun jälkeen. Espanjalainen, myös amerikan kansalainen Latham, 53, on pitkän linjan esteratsastaja ja edustanut maataan myös olympiatasolla, mutta ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa voittoon mies on yltänyt vasta tänä syksynä. Oslossa Latham oli neljäs.
Noora Pentti, 26, lähti radalle raamikkaalla holsteinoriillaan Evli Cagliostro (Calando I, Liostro) viidentenätoista, mutta sai valitettavat kolme pudotusta ollen loppupelissä 28. tilalla 39 lähtijän joukossa.
Tuloksia CSI4*-W, Rolex FEI World Cup, III osakilpailu Veronassa, Italiassa 9.-11.11.
1) Albert Zoer / Oki Doki, NED 0-0/46.12
2) Marco Kutscher / Cornet Obolensky, GER 0-0/50.86
3) Rutherford Latham / Guarana Champeix, ESP 0-0/52.56
…28 Noora Pentti / Evli Gacliostro 12 -77.58
Täydet tulokset: http://events.sja.it/concorsi/ar114/programma.asp
Rolex FEI World Cup tulokset ja pistetilanne: http://www.horsesport.org/_worldcups/wc_s/results.htm
Noora Pentin ja Mikael Forsténin kotisivut: http://www.forsten-pentti.com/
Uutiset
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – Denis Lynch vei jälleen voiton 145 cm luokassa, Jone Illi neljäntenä
- 28.2.2026HIHS 2026 – Mads Hendeliowitz uusi eilisen voittonsa, Ville Vaurio kohensi sijoitustaan
- 28.2.2026HIHS 2026 – Määttä ja Pajunen Pohjola Road to Helsinki 2026 voittajat, Kender kärkeen pronssisarjassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – 150 cm presented by Finnfoam Garofalolle
- 27.2.2026HIHS 2026 – Jone Illi Starlightilla CSI1* 140 cm voittoon
- 27.2.2026Ratsastajainliiton vuoden 2025 palkittavat
- 27.2.2026HIHS 2026 – Amateur Tour tarjosi tiukkoja uusintakamppailuja ja vahvoja taitosuorituksia
- 27.2.2026HIHS 2026 – Perjantain Pohjola-voittajiksi Määttä ja Vastamaa