Islanninhevosten Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin osallistumassa ennätysmäärä ratsukkoja
4.8.2022
Viikon päästä kilpaillaan Ahvenanmaalla islanninhevosten Pohjoismaisten parhaiden Nordic Champion 2022 -titteleistä 9.–14.8.2022. Edellisen kerran Suomi toimi isäntämaana vuonna 2010, jolloin kilpailut järjestettiin Ypäjällä.

Kilpailut järjestetään tänä vuonna Suomen Islanninhevosyhdistys SIHYn, paikalliskerho Álenskurin ja Ahvenanmaan hevosurheiluyhdistyksen yhteisenä projektina. Ahvenanmaalla sijaitseva kilpailualue on yksi Suomen parhaista kilpailuareenoista, jotka soveltuvat myös islanninhevosten kilpailuluokkiin. Lisäksi Ahvenanmaan sijainti on loistava ajatellen sekä idästä että lännestä tulevia ratsukoita.
PM-kilpailut järjestetään normaalisti joka toinen vuosi. Vuonna 2020 kilpailut oli suunniteltu pidettäviksi Ruotsista, mutta ne jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi. Nyt elokuun kilpailuihin on ilmoittautunut peräti 173 pohjoismaista huipputason ratsukkoa. Myös yleisöä odotetaan paikalle ennätysmäärä.
Kilpailut kestävät lähes viikon. Kilpailualueella on Market Street ja Food Court, joissa ostettavissa myyntituotteita ja naposteltavaa.

Suomen edustusjoukkueessa on 23 ratsastajaa. Heistä noin puolet kilpailee perinteisessä islantilaisessa gaedingakeppni (GK) -luokissa ja toiset sport-lajeissa. Kaikille lajeille yhteistä on, että niissä kilpaillaan islanninhevosten eri askellajeissa. Gaedingakeppni-luokat eivät aiemmin ole kuuluneet Suomen järjestämiin Pohjoismaisiin Mestaruuskilpailuihin. GK- ja sport-luokat kilpaillaan eri radoilla ja arvostelupisteet ovat erit. Tämän vuoksi kilpailuissa on arvioimassa suorituksia lähes 20 tuomaria.
Suomen maajoukkue vuonna 2022
Gaedingakeppni-luokat
nuoret ratsastajat
- Vilma Mätäsniemi, Hvammur frá Hvolsvelli
- Nicole Hiltunen, Yrkir frá Litlu-Reykjum
- Heidi Poukkanen, Isadóra frá Efra-Hvoli
- Viivi Kallio, Kyndill frá Lýtingsstöðum
aikuisratsastajat
- Katie Sundin Brumpton, Salvar frá Klukku ja Brjánn fra Gavnholt
- Jenni Kurki, Solfari frá Réttarholti
- Kati Summa, Brennir frá Efri-Fitjum
- Laura Nyström, Gilda frá Stenkullagård
- Arnór Dan Kristinsson, Vegur frá Kagaðarhóli
Sport-luokat
nuoret ratsastajat
- Miina Sarsama, Freir frá Kaakkola
- Nicole Hiltunen, Vottur frá Grafarkoti
- Veera Niemi, Hekla frá Víðarbrekku
- Gerda-Eerika Viinanen, Svala frá Minni-Borg
senioriratsastajat
- Guðmundur Sigurbjörnsson, Gimsteinn frá Hennum
- Laura Nyström, Héla frá Kaakkola
- Maija Hahlin, Darri frá Hjarðartúni
- Jenni Kurki, Klókur frá Hveragerði
- Mari Väyrynen-Kunnas, Heimur frá Austurkoti
- Katie Sundin Brumpton, Depill från Fögruhlíð
- Julia Wejberg, Tjaldari frá Heimnesi
- Jenni Mustonen, Pinkpop frá Fitjum
- Oona Ylipuranen, Yngvi från Åleby
Suomen edustajien ratsuista seitsemän on suomalaisen jalostustyön tuloksia. PM-kilpailut tullaan lähettämään suorana lähetyksenä netin kautta yhteistyössä Töltkanalenin kanssa: https://www.ncicelandichorse.com/livestream/
PM-kilpailujen nettisivuilla: https://www.ncicelandichorse.com/
Uutiset
- 20.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
- 18.8.2025KePan aloituskokous keräsi asiantuntijat yhteen
- 17.8.2025Vuokko Toivanen vikellyksen lajimestariksi
- 15.8.2025Helsinki Horse Show´ssa aiempaa enemmän luokkatarjontaa suomalaisille
- 15.8.2025Anna Kivistö puolustaa mestaruutta 16.-17.8. vikellyksen SM-kilpailuissa Ypäjällä
- 14.8.2025Helsinki Horse Show 2026 – ”Visiona kasvaa maailman parhaaksi ratsastuskilpailuksi”
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 11.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali
- 10.8.2025Ville Vaurio ja Dante NL kouluratsastuksen Suomen mestarit 2025