Kenttä-EM – Sanna Siltakorpi lähtee hyvällä fiiliksellä maastokokeeseen
19.9.2025
Sanna Siltakorven Bofey Click oli tyypilliseen tapaansa tietyllä tavalla oma itsensä, eli melko energinen Blenheim Palacen kenttäratsastuksen EM-kilpailun kouluradalla. Ylienergisyys kostautui radalla parin pienen rikkeen muodossa ja ratsukon 34,4 virhepisteen tulos ensimmäisestä osakokeesta riitti tässä vaiheessa kilpailua jaetulle 30. sijalle.
Siltakorpi on kuitenkin kokonaisuuteen tyytyväinen, sillä hän sai pidettyä ylilatautuneen ratsunsa hyvin käsissä ilman sen suurempia virheitä radalla. Hän lähteekin hyvillä mielin seuraaviin osakokeisiin.
Piste-erot kilpailussa ovat melko pienet. Kärkituloksen ratsastanut Saksan kokenut ratsukko Michael Jung ja Fischerchipmunk FRH tekivät tosin huikean johtotuloksen virhepistein 18,3.
Siltakorpi kertoo, että huomenna kilpailtava maastokoe tulee olemaan hyvin haastava. Maastoradalla on koko ajan joko ylä- tai alamäkeä, mikä vaatii ratsukoilta hyvää tasapainoa. Rata on iso, hyvin tekninen, vesiesteiden vedet ovat syvät ja enimmäisaika on mitattu hyvin tiukaksi. Siltakorpi miettii, että huomenna ei luultavasti juurikaan tule ratsukoita enimmäisajan puitteissa maaliin.
Siltakorpi lähtee kuitenkin hyvällä fiiliksellä maastokokeeseen kokeeneen Bofey Clickin kanssa. Maastokoe on ratsukon vahvin osakoe ja Siltakorvella on hyvä suunnitelma, miten hän aikoo ratsastaa radan huomenna. Hän on kävellyt radan valmentajansa Elmo Jankarin sekä joukkueenjohtaja-valmentaja Bettina Hoyn kanssa, joiden kanssa Siltakorpi on päässyt vaihtamaan ajatuksia.
Siltakorpi on todella tyytyväinen tiimiinsä, joka hänellä on kilpailussa mukana.
“Kun on aina niin monta muuttujaa ja tekijää kilpailuissa, niin on ihanaa, että on ammattilaiset ympärillä. Olen pystynyt keskittymään täysillä omaan kilpailuun”, kiittelee Siltakorpi kilpailutiimiään, johon kuuluvat eläinlääkäri Tanja Pehkonen, hevosenhoitaja Aino Lavonen, sekä valmentajat Elmo Jankari ja Bettina Hoy.
Tulokset 19.9. Blenheim Palace, Iso-Britannia
Kenttäratsastuksen Euroopan mestaruuskilpailut
Tilanne koulukokeen jälkeen. Lähti 55
1) Michael Jung / Fischerchipmunk FRH, GER 18,3 vp
2) Laura Collett / London 52, GBR 20,6
3) Tom McEwen / JL Dublin, GBR 26,2
…30) Sanna Siltakorpi / Bofey Click, FIN 34,4
Aikataulu (Suomen aikaa)
20.9. klo 13.00 Maastokoe
21.9. klo 10.00 Hevostarkastus
21.9. klo 13.00 Esteosakoe
(Muutokset mahdollisia)
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Seuraa kilpailua ClipMyHorse.TV:ltä: LINKKI
Uutiset
- 22.12.2025Working Equitation on liittymässä Ratsastajainliittoon
- 21.12.2025Saana Nieminen päätti kilpailukautensa viidenteen sijaan kolmen tähden kilpailussa
- 18.12.2025Kyra Kyrklund mukana kouluratsastuksen lajiseminaarissa
- 18.12.2025Katariina Koskela on valittu vuoden FEIF -ohjaajaksi
- 17.12.2025Katja Sykes FEI:n Level 3 tekniseksi asiantuntijaksi kenttäratsastuksessa
- 16.12.2025Kolmetoista suomalaisratsastajaa FEIF:n hyvän ja harmonisen ratsastuksen listalla
- 15.12.2025Sopimukset kuntoon – Hevosalan yleisimmät kompastuskivet ja miten välttää ne
- 14.12.2025Christopher Wegeliuksen muistoa kunnioittaen
- 12.12.2025Helsinki International Horse Show'lle ja Hevosopistolle eduskunnan joululahjarahaa
- 10.12.2025Ansioristit luovutettu SRL:n kunniajäsenille