Kontio nuorten voittoon Tallinna Horse show'ssa
1.6.2010
Tallinn International Horse Show
Anna-Julia Kontio ja Eafons Escape nuorten voittoon Tallinnassa
Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio, 16, ratsasti nuorten luokan voittoon lauantaina Tallinn International Horse Show'ssa tehden tuplanollan ja kovan ajan.
Juuli jälleen voittoisana.
Kolmanneksi luokassa ratsasti espoolainen Rosa Ruutsalo, 19, täysverisellä jalostusoriillaan Hopalong Cassidy hypäten rikkeettömät radat mutta häviten hieman ajassa myös Viron Oliver Karmalle hevosella Valentijn de L'Impermeable.
Suomi otti luokan kärkipaikoista vielä kaksi, kun joensuulainen Kiira Miinin, 18, ja Talan J.W.B. tulivat neljänsiksi ja espoolainen Petja Ahonen, 16, ja Saffier sijalle kymmenen.
Anna-Julia Kontiolla on hevosurheilu perintönä suonissaan, hänen isänsä on tunnettu raviohjastaja Jorma Kontio. Ratsastaja on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut jo paljon, tältä kaudelta mm. junioreiden SM-kultaa ja poniratsastajien SM-hopeaa, EM-finaalipaikka sekä lukuisia nuorten ja ponien GP-luokkien voittoja ja sijoituksia.
Kontio tähtää tulevaisuudessa tosissaan kansainväliselle kilparatsastajan uralle. Hän on tehnyt yhdeksänvuotiaan hannoverilaistamma Eafons Escapen (Espri - Golfclub) kanssa yhteistyötä neljä vuotta. Ratsukkoa valmentaa Christopher Wegelius.
CSI1*-W Tallinna 5.-7.10.2007
Esteratsastustuloksia lauantai 6.10.2007
Luokka 4, nuoret ratsastajat, 135 cm, perusrata ja uusinta, Lähti 44, sijoittui 11.
1) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape, FIN 0-0/31.19
2) Oliver Karma / Valentijn de L'Impermeable, EST 0-0/32.14
3) Rosa Ruutsalo / Hopalong Cassidy, FIN 0-0/33.27
4) Kiira Miinin / Talan J.W.B., FIN 0-4/32.06
…6) Petja Ahonen / Saffier, FIN 0-4/33.49
Luokka 5, 135 cm, aikaratsastus. Lähti 62, sijoittui 16.
1) Rein Pill / Casanova, EST 0/45.51
2) Hanno Ellermann / Larissa X, EST 0/48.17
3) Jacek Zagor / Polydor, POL 0/48.49
…10) Sandra Burmeister / Ufra Van´t Roth, FIN Sandra Burmeister 0/53.89
Luokka 6, 145 cm, ratsastus kahdessa vaiheessa. Lähti 45, sijoittui 12.
1) Jacek Zagor / Cartago-Son, POL 0-0/21.62
2) Gunnar Klettenberg / Novesta, EST 0-0/21.85
3) Camilla Enemark / Midnight Dance, DEN 0-0/22.45
…8) Jukka Mikael Koivisto / Nandele, FIN 0-0/50.03
Täydet tulokset järjestäjän sivuilta: http://www.tallinnhorseshow.ee/?page=2&id=7
Uutiset
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja
- 9.1.2026Hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin Hujon ja komiteoiden kokoonpanoista
- 8.1.2026Vielä on aikaa kertoa meille tallitarinasi!
- 5.1.2026Maajoukkueratsastajat kokoontuvat kuivaleirille Porvooseen
- 5.1.2026Satu Väihkönen HUJOn puheenjohtajaksi
- 2.1.2026Suomalaisratsastajat Helsinki International Horse Show’ssa
- 1.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - ehdotusten anto käynnissä!
- 30.12.2025Anna-Julia Kontiolla menestyksekäs kilpailuviikko viiden tähden luokissa
- 22.12.2025Working Equitation on liittymässä Ratsastajainliittoon