Kultainen ansiomerkki: Hörkkö, Backlund ja Holopainen
1.6.2010
SRL:n kevätkokous palkitsi kolme kultaisella ansiomerkillä
Valitettavasti sunnuntain kevätkokoustiedotteesta jäi puuttumaan kahden palkitun tiedot. Kristiina Hörkön ohella kultaisen ansiomerkin saivat helsinkiläinen Rolf Backlund sekä hyvinkääläinen Riitta Holopainen.
Kevätkokous myönsi kultaisen ansiomerkin Turun Ratsastajien esityksestä kaarinalaiselle Kristiina Hörkölle, joka on perheineen ollut kantava voima tunnetun Turun Malja -kilpailun järjestämisessä. Hän on pitänyt yhdessä miehensä Veikon kanssa Artukaisten tallia vuosina 1992-2008. Hörkkö on ansioitunut myös erittäin aktiivisena ja aikaansaavana seuratoimijana ja toiminnanjohtajana sekä kouluttajana.
Kultaisen ansiomerkin sai Helsingin Ratsastajien ehdotuksesta helsinkiläinen Rolf Backlund, joka on toiminut erittäin ansioituneesti ratsastuksen hyväksi jo useiden vuosikymmenten ajan monin eri tavoin. Backlund on ollut Helsingin Ratsastajien hallituksen, kilpailutoimikunnan ja valtuuskunnan jäsenenä vuosia, minkä ohella hän on hoitanut useita merkittäviä luottamustehtäviä Ratsastajainliitossa ja sen läheisissä sidosryhmissä.
Hyvinkääläinen ammattivalmentaja ja master-tason ratsastuksenopettaja Riitta Holopainen palkittiin kultaisella ansiomerkillä Hyvinkään Urheiluratsastajien esityksestä. Holopainen on ansioitunut kouluratsastuksen saralla sekä valmentajana, ratsuttajana että itse kilparatsastajana. Hän on ollut myös aktiivinen seuratoimija mm. kilpailujen ja valmennusten järjestämisessä sekä seuran hallituksen jäsenenä. Holopainen on valmentajana ja ratsastuksenopettajana hyvin vaativa, mutta samalla myös innostava ja motivoiva. Hänen tunnettuja ja menestyviä valmennettaviaan ovat mm. Emma Kanerva, Maaret Snäll, Mira Rantalainen, Sanna Jahnukainen, Ilona Tuominen, Iina Holopainen, Saara Toivonen ja Nelli Pöllänen.

Uutiset
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle
- 20.7.2025Esteratsastuksen Euroopan mestaruuden on voittanut Richard Vogel ja United Touch S