Kyra Kyrklund ja Max johdossa FEI:n olympialistalla
1.6.2010

Kyra ja Max maailmancupin finaalin GP-radalla Hollannissa maaliskuun lopulla,
kuvat Anna Vähäkuopus.
Kyra Kyrklund ja Max ovat nousseet ykkössijalle Kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n, tiistaina 14.4. julkaisemassa yksittäisratsastajien olympiarankingissa. Tilanne on päivätty nyt maaliskuun loppuun, olympiaranking sulkeutuu toukokuun ensimmäisenä päivänä.
Kyrklund ja Max nousivat listan johtoon ottamalla upeasti kolmannen sijan kouluratsastuksen maailmancupin finaalissa Hollannin 's-Hertogenboschissa maaliskuun lopussa. Ratsukko sai siellä erittäin taidokkaasta ja mukaansatempaavasta vapaaohjelmastaan musiikin tahtiin hienon 78,15 prosenttia maksimituloksesta. Finaalin GP-luokassa ratsukko oli neljäs.
Kyrklund on ehdolla Pekingin kesäolympialaisiin, jotka ratsastetaan Hongkongissa elokuussa. Nykynäyttöjen perusteella ja nousevalla tuloskunnolla ratsastajalla on kaikki mahdollisuudet hyvään menestykseen.
Kouluratsastajia pääsee olympialaisiin mukaan 50. Paikoista 30 on varattu joukkueille, kaikkiaan kymmenen maata saa lähettää paikalle kolmihenkisen joukkueen. Pieni osa jäljelle jäävistä paikoista jaetaan maantieteellisten kiintiöiden mukaan ja loput kuuluvat yksittäisille ratsastajille olympiarankingin perusteella. Siinä joukkuemaat eivät ole mukana.
Olympiarankingin lopullisen tuloksen selvittyä Suomen Ratsastajainliitto esittää Kyrklundin valitsemista joukkueeseen olympiakomitealle. Olympiakomitean valintakokous, jossa käsitellään lajeista mm. ratsastus, on alustavasti 20. toukokuuta.
Kouluratsastuksen maailmanlistalla Kyrklund ja Max ovat nyt 10. sijalla maaliskuun loppuun päivätyssä laskelmassa.

FEI:n olympialista, kouluratsastuksen yksittäisosallistujat
Olympiarankingissa on mukana kilpailutapahtumat ajalla 1.5.2007-31.3.2008
1) Kyra Kyrklund / Max, FIN 1705
2) Bernadette Pujals / Vincent, MEX 1672
3) Andreas Helgstrand / Gredstedgårds Casmir, DEN 1645
4) Victoria Max-Theurer / FalcaO, AUT 1612
5) Nathalie Zu Sayn-Wittgenstein / Digby, DEN 1570
6) Karen Tebar / Falada M, FRA 1517
7) Anders Dahl / Afrikka, DEN 1505
8) Nathalie Zu Sayn-Wittgenstein / Rigoletto, DEN 1468
9) Iryna Lis / Problesk, BLR 1466
10) Alexandra Korelova / Balagur, RUS 1451
Listalla eivät ole mukana niiden maiden ratsastajat, jotka lähettävät olympialaisiin joukkueen: Saksa, Alankomaat, USA; Brasilia, Kanada, Ruotsi, Sveitsi, Iso-Britannia, Australia ja Japani.
Koko ranking: http://www.fei.org/Events/Olympic_Games/Documents/D_rankings_03.pdf
FEI:n maailmanlista, kouluratsastus
Mukana kilpailutapahtumat ajalla 1.4.2007-31.3.2008
1) Anky van Grunsven / IPS Salinero, NED 2265
2) Isabell Werth / Satchmo, GER 2149
3) Isabell Werth / Warum Nicht FRH, GER 2067
4) Imke Schellekens-Bartels / Hunter Douglas Sunrise, NED 1926
5) Nadine Capellmann / Elvis Va, GER 1883
6) Silvia Iklé / Salieri, SUI 1856
7) Jan Brink / Bjorsells Briar, SWE 1837
8) Anky van Grunsven / IPS Painted Black, NED 1788
9) Ellen Schulten-Baumer / Donatha S, GER 1733
10) Kyra Kyrklund / Max, FIN 1733
Koko ranking: http://www.fei.org/Disciplines/Dressage/Results/Documents/D_rankings_87-2.pdf
Kyra Kyrklundin kotisivut: www.kyrak.com
Uutiset
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – Denis Lynch vei jälleen voiton 145 cm luokassa, Jone Illi neljäntenä
- 28.2.2026HIHS 2026 – Mads Hendeliowitz uusi eilisen voittonsa, Ville Vaurio kohensi sijoitustaan
- 28.2.2026HIHS 2026 – Määttä ja Pajunen Pohjola Road to Helsinki 2026 voittajat, Kender kärkeen pronssisarjassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – 150 cm presented by Finnfoam Garofalolle
- 27.2.2026HIHS 2026 – Jone Illi Starlightilla CSI1* 140 cm voittoon
- 27.2.2026Ratsastajainliiton vuoden 2025 palkittavat
- 27.2.2026HIHS 2026 – Amateur Tour tarjosi tiukkoja uusintakamppailuja ja vahvoja taitosuorituksia
- 27.2.2026HIHS 2026 – Perjantain Pohjola-voittajiksi Määttä ja Vastamaa