Kyra Kyrklund ja Max viidensinä myös GP Specialissa
1.6.2010
Kyra Kyrklund ja Max sijoittuivat viidenneksi myös lauantaina Aachenin kansainvälisten kouluratsastuskilpailujen Grand Prix Special -luokassa.
- Max teki tänäänkin hyvän ja lähes rikkeettömän ohjelman, mutta ei ollut aivan yhtä lentävässä vireessä kuin torstaina. Täällä on todella kuuma, lähes 30 astetta, mikä ehkä vähän vaimensi Maxia, kertoi iltapäivän auringonpaahteessa ratsastanut Kyrklund. - Pientä tahtirikkoa lukuun ottamatta ensimmäisen ravilisäyksen alussa Max teki kaiken mallikkaasti, Kyrklund analysoi suoritustaan. - Toivon kuitenkin että Max sunnuntaina olisi yhtä freessi kuin se oli torstaina, sillä nyt osaan varautua myös yllättäviin hypähdyksiin, hän jatkoi.
Myös GP Special -luokan voitti odotetusti ja ylivoimaisesti Saksan Isabell Werth hevosellaan Satchmo. Toiseksi sijoittui jälleen Hollannin nouseva tähti Adelinde Cornelissen hevosella Parzival ja kolmanneksi Saksan Nadine Capellmann ratsullaan Elvis.
Kyrklundin ja Maxin suoritukset jatkuvat sunnuntain vapaaohjelmassa Grand Prix Kür, jossa he esittävät Cabaret-ohjelmansa.
Tuloksia
CDIO Aachen Grand Prix Special 5.7., 29 lähti
1) Isabell Werth / Satchmo, GER, 78.640 %; 2) Adelinde Cornelissen / Parzival NED, 75.200; 3)) Nadine Capellmann / Elvis, GER, 72.240; 4) Silvia Iklé / Salinieri, SUI, 72.160; 5) Kyra Kyrklund / Max, FIN 71.560; 6) Heike Kemmer / Bonaparte, GER 71.160; 7) Nathalie zu Sayn Wittgenstein / Digby, DEN, 70.400; 8) Matthias Alexander Rath / Sterntaler-Unicef, GER 70.320; 9) Andreas Helgststrand / Gredstegårds Casmir, DEN, 70.080.
Tuomaristo: E Gotthilf Riexinger GER; H Gary Rockwell USA; C Minako Furuoka JPN; M Dr. Jean Michel Roudier FR; B Dr. Barnabas Mandi HUN.
Järjestäjän internetsivut: www.chioaachen.de
Kyran sivut: www.kyrak.com
Uutiset
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja
- 9.1.2026Hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin Hujon ja komiteoiden kokoonpanoista
- 8.1.2026Vielä on aikaa kertoa meille tallitarinasi!
- 5.1.2026Maajoukkueratsastajat kokoontuvat kuivaleirille Porvooseen
- 5.1.2026Satu Väihkönen HUJOn puheenjohtajaksi
- 2.1.2026Suomalaisratsastajat Helsinki International Horse Show’ssa
- 1.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - ehdotusten anto käynnissä!
- 30.12.2025Anna-Julia Kontiolla menestyksekäs kilpailuviikko viiden tähden luokissa
- 22.12.2025Working Equitation on liittymässä Ratsastajainliittoon