Kyra suosittelee mielikuvaharjoittelua
1.6.2010
Kouluratsastuksen Nordic Baltic Championships, Helsinki 8.-10.6.
Kyra Kyrklund saapuu seuraamaan NBCH-kisoja
Kyra Kyrklund saapuu avustamaan henkilökohtaisia valmennettaviaan tällä viikolla Helsingissä järjestettäviin Pohjoismaiden ja Baltian maiden mestaruuskisoihin. Suomen joukkueen johtaja on Aija Leinonen ja joukkueen valmentaja Jenny Eriksson.
Suomen menestynein kouluratsastaja, Las Vegasin maailmancupfinaalissa neljänneksi sijoittunut Kyra Kyrklund valmensi toukokuun puolivälissä Team PP:n ratsukoita keväisessä Sipoossa. Jo yli 15 vuotta ulkomailla asunut Kyra on yksi maailman arvostetuimmista ratsastusvalmentajista, mutta saapuu silti aina mielellään Suomeen. "On mukava nähdä entisiä oppilaita. Heidän valmennettavansa tuntuvat hieman kuin omilta lastenlapsilta", sanoi Kyra.
NBCH-tason kilpailuja Kyra pitää tärkeinä etenkin nuorten sekä kansainvälistä kisakokemusta hakevien ratsastajien kannalta. "Hyvä keskitason suoritus on riittävä tavoite kansainvälisissä kisoissa, etenkin alkuvaiheessa. Liian kovien odotusten alla voi helposti päätyä oman tasonsa alapuolelle, on parempi tähdätä varmaan suoritukseen kuin hakea epärealistisen korkeaa prosenttia", huomautti Kyra, kun kysyimme millaisiksi hän asettaisi tulostavoitteet.
Mielikuvaharjoittelu antaa voimaa
Kun Kyralta kysyttiin harjoittelusta, hän korosti miten tärkeää on seurata myös muiden valmentautumista. "Mielikuvaharjoittelun merkitys on lähes yhtä suuri kuin itse fyysisen suorituksen", hän totesi. Kyra onkin aiemmin puhunut paljon laajan työkalupakin merkityksestä ja siitä, ettei saa pelätä tehdä virheitä, vaan uskaltaa kokeilla uusia tapoja. Niistä jokainen voi omaksua itselleen sopivimmat keinot ja löytää uusia ratkaisumalleja vanhoihin ongelmiin. Vain siten voi kehittyä ratsastajana.
Kyran ensimmäinen kosketus kansainväliseen ratsastusilmapiiriin on 60-luvulta, jolloin hän matkusti junalla Tampereelle seuraamaan Pohjoismaiden mestaruuskisoja. Kyran viesti kaikille ratsastusurheilun ystäville onkin: "Seuratkaa paljon hyvää ratsastusta!".
Kyra Kyrklund on lehdistön tavattavissa sekä lauantaina että sunnuntaina välittömästi mestaruusluokkien palkintojen jaon jälkeen järjestettävissä lehdistötilaisuuksissa. Palkintojen jakojen arvioidut ajankohdat ovat lauantaina 9.6. noin klo 15 ja sunnuntaina 10.6. noin klo 14.
Tanska jäi pois joukkuekilpailusta
Tanskan joukkue joutui tänään peruuttamaan osallistumisensa hevosten loukkaantumisten johdosta. Nyt kilpailu joukkuemestaruudesta on Ruotsiin ja Suomen välinen maaottelu.
Lisätietoja kilpailusta: http://www.helsinginratsastajat.fi/nbch/
Teksti: Anne Huuskonen / NBCH
Uutiset
- 6.4.2026Syöpäjärjestöt ja Ratsastajainliitto haluavat ehkäistä nikotiinituotteiden käyttöä urheilussa
- 31.3.2026Nations Cup -joukkueet on nimetty esteratsastuksen EEF-sarjaan
- 30.3.2026Kyra Kyrklund koulutti Ypäjällä 300 ratsastuksenopettajaa ja valmentajaa
- 23.3.2026Tule mukaan strategiaseminaariin keskustelemaan tulevaisuudesta
- 23.3.2026MM-kilpailuihin tähtäävä Leena Kalalahti onnettomuudessa
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla