Kyrklund ja Max uuden GP:n kolmannet Amsterdamissa
1.6.2010
Kyra ja Max Amster-damissa vuosi sitten, kuva Anna Vähäkuopus.
Kouluratsastaja Kyra Kyrklund ratsasti kolmanneksi Max-ruunallaan Amsterdamin Grand Prix -luokassa perjantaina erinomaisella tuloksella 72.085 prosenttia maksimipisteistä. Kisa käytiin erittäin kovalla tasolla, kun vastassa oli hallitseva olympialaisten kärkikaksikko. Tällä kertaa voiton otti Saksan Isabell Werth, 75.744, hevosella Warum Nicht ennen isäntämaan Anky van Grunsvenia, 73.106, oriilla IPS Painted Black. Viidestä kansainvälisestä tuomarista kaksi asetti Kyrklundin Grunsvenin edelle.
Kansainvälinen Ratsastajainliitto, FEI, on uudistanut GP-ohjelman tämän vuoden alusta, mikä asetti haasteita ratsukoille.
- Max oli kuin leijona radalla, pirteä ja meneväinen. Uudessa ohjelmassa moni asia tehdään toisinpäin kuin aiemmin. Aika monet hevoset olivatkin vähän jännittyneitä, mutta Max kuunteli minua melkein entistäkin tarkemmin ja teki monet asiat jopa paremmin näin päin. Olen hirveän tyytyväinen passageen ja etenkin piaffeen, lisäykset olivat todella hyviä sekä myös sulkutaivutukset, Kyrklund iloitsee.
- Tämä oli Maxille GP:ssä erittäin hyvä tulos, etenkin kun meillä oli virheitäkin. Max oli lähdössä lisättyyn laukkaan vanhan ohjelman mukaan, kun olisi pitänyt olla vaihdot jokaisessa askeleessa. Kokosin sitä vähän liikaa ja se oli vaihdoissa hieman liian paketissa, hän kertoo.
Lauantaina Amsterdamissa on vuorossa kouluratsastuksen maailmancupin Länsi-Euroopan liigan eli superliigan viides osakilpailu, jossa ratsastetaan GP vapaaohjelma eli kür.
Kyrklund on teettänyt vapaaohjelmaansa uuden musiikin, jossa on vaikutteita muun muassa filmistä The American Beauty ja kappaleesta Bittersweet Symphony. Musiikki esitetään kansainvälisillä kisa-areenoilla nyt toista kertaa, debyytti oli Lontoossa joulukuun lopussa, jolloin ratsukko oli mc-osakisan kolmas.
- Moni tuli Lontoon jälkeen sanomaan, että musiikki on hirveän hieno. Hain siihen Cirque du Soleil -tunnelmaa. Sävy on mystinen, musiikki on nykyaikaista ja modernia, mutta kuitenkin melodista, Kyrklund kuvailee.
Maailmancupin osakilpailu, GP vapaaohjelma eli kür ratsastetaan Amsterdamissa lauantaina alkaen klo 13.30 Suomen aikaa.
Tuloksia, kansainvälistä kouluratsastusta CDI5*-W Amsterdam 22.-25.1.
23.1. FEI Grand Prix, lähti 20, sijoittui 8.
1) Isabell Werth / Warum Nicht FRH, GER 75.744%
2) Anky van Grunsven / IPS Painted Black, NED 73.106%
3) Kyra Kyrklund / Max, FIN, 72.085%
Järjestäjän kotisivut, täydet tulokset: www.jumpingamsterdam.nl
Kyrklundin kotisivut: www.kyrak.com
Uutiset
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle
- 20.7.2025Esteratsastuksen Euroopan mestaruuden on voittanut Richard Vogel ja United Touch S