Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja

12.1.2026

Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunta on nimennyt lajien parhaat urheilijat vuoden 2025 saavutusten ja kilpailumenestyksen pohjalta. Nimilistalta löytyy useita odotettuja urheilijoita, mutta lisäksi kokenut ja asiantunteva valiokunta teki muutamia yllätysvalintoja. Vuoden 2025 parhaaksi ratsastajaksi valittiin matkaratsastaja Saana Nieminen.

Saana Nieminen ja Bengali Shama. Kuva Jarmo Nieminen.

 

Sastamalasta kotoisin oleva 21-vuotias ratsastaja on valmentautunut ja kilpaillut jo useamman vuoden ajan Alina Huovinen-Garcian tiimissä Espanjassa. Nieminen oli viimeisimmällä maailmanlistalla 14. tilalla ja nuorten listan kakkonen. Syyskuussa 2025 hän oli ensimmäistä kertaa nuorten listan kärjessä ja avoimella listalla 11. tilalla. Nieminen sijoittui seitsemänneksi viime kesän nuorten ja junioreiden MM-kilpailuissa, jossa myös joukkue oli hienosti neljäs.

Urheilutoimittajain Liiton tiedote 12.1.

Urheilutoimittajain Liitto aloitti Lajien parhaiden vuosittainen valitsemisperinteen jo vuonna 1946. Ensin lajeja oli mukana vain muutama, mutta lajivalikoima on 80-vuotisen taipaleen aikana laajentunut jatkuvasti. Vuoden 2025 paras nimettiin 86 eri lajissa. Tänä vuonna lajilistalle lisättiin kaksi uutta lajia: fitnessurheilu ja cheerleading.

Vuoden urheilija -valiokunta teki tänä vuonna valintoja, jotka poikkesivat lajiliittojen omista valinnoista. Valiokunta nimesi vuoden parhaaksi jalkapalloilijaksi Lukas Hradeckyn, vuoden pesäpalloilijaksi Mikko Kanalan ja vuoden yleisurheilijaksi Alisa Vainion.

Yksi valintahistorian pisimmistä valtakausista päättyi pöytätenniksessä, kun 16 vuotta peräjälkeen lajin parhaaksi nimetty Benedek Oláh sai väistyä kärjestä. Vuoden 2025 parhaaksi nimettiin parapöytätennispelaaja Aino Tapola, joka nousi kuluneella kaudella ensimmäistä kertaa urallaan maailman rankingin kärkeen.

Faktaa Lajien parhaat urheilijat -valinnoista:

– Lajien parhaat urheilijat -valinnat tekee Urheilutoimittajain liiton nimeämä Vuoden urheilija -valiokunta. Kyseessä ei ole äänestys, vaan valinta.

– Uusia lajeja otetaan listalle valiokunnan harkinnan mukaan mm. lajiliittojen omasta anomuksesta. Kriteereinä ovat mm. lajin harrastuneisuus, kansallinen kilpailutoiminta ja kansainvälisyys.

Lajien parhaat urheilijat 2025:

Aerobic: Nea Hukkanen

Agility: Janina Kantola

Alamäkiluistelu: Linus Ollikainen

Alppilajit: Eduard Hallberg

Amerikkalainen jalkapallo: Edward Vesterinen

Ampumahiihto: Suvi Minkkinen

Ampumaurheilu: Marianne Palo

Autourheilu: Kalle Rovanperä

Beach volley: Nina Ahtilainen-Taru Lahti-Liukkonen

Biljardi: Casper Matikainen

Brasilialainen jujutsu ja lukkopaini: Salla Simola

Cheerleading: Vilja Veikkolainen

Curling: Lotta Immonen ja Markus Sipilä

Darts: Teemu Harju

Elektroninen urheilu: Joona Sotala

Freestyle: Anni Kärävä

Fitness: Jenny Karjalainen

Frisbeegolf: Silva Saarinen

Futsal: Aleksi Pirttijoki

Golf: Sami Välimäki

Hiihtosuunnistus: Niklas Ekström

Ilmailu: Lassi Nurila

Jalkapallo: Lukas Hradecky

Jousiammunta: Anne Laurila

Judo: Luukas Saha

Jääkiekko: Aleksander Barkov

Jääpallo: Jussi Aaltonen

Karate: Björn Kulovuori

Kaukalopallo: Kalle-Veikko Koivisto

Keilailu: Essi Pakarinen

Kiipeily: Tuukka Simonen

Koripallo: Lauri Markkanen

Kriketti: Mehdi Abbas

Käsipallo: Miska Henriksson

Lentopallo: Luka Marttila

Lumilautailu: Rene Rinnekangas

Maahockey: Paramprit Singh Gill

Maastohiihto: Lauri Vuorinen

Melonta: Netta Malinen

Miekkailu: Akseli Heinämaa

Moottorikelkkailu: Aki Pihlaja

Moottoripyöräily: Rico Salmela

Moottoriveneily: Alec Weckström

Mäkihyppy: Jenny Rautionaho

Nykyaikainen 5-ottelu: Tiitus Ämmälä

Nyrkkeily: Pihla Kaivo-oja

Padel: Martina Minetti

Paini: Elias Kuosmanen

Painonnosto: Janette Ylisoini

Pesäpallo: Mikko Kanala

Petanque: Kimmo Keränen

Pikaluistelu: Laura Kivioja

Potkunyrkkeily: Jaakko Haanpää

Purjehdus: Kaarle Tapper

Pyöräily: Niilo Stenvall

Pyöräsuunnistus: Ruska Saarela

Pöytätennis: Aino Tapola

Raviurheilu: Santtu Raitala

Ratsastus: Saana Nieminen

Ringette: Maija Väyrynen

Rugby: Reetta Tenhu

Rullalautailu: Heili Sirviö

Salibandy: Veera Kauppi

Soutu: Joel Naukkarinen

Squash: Emilia Soini

Sulkapallo: Joakim Oldorff

Suunnistus: Akseli Ruohola

Taekwondo: Inari Susiluoto

Taitoluistelu (ml. muodostelmaluistelujoukkueet): Helsinki Rockettes

Taitouinti: Iiris Nurmi ja Mari Moilala

Tanssiurheilu: Ida Keränen ja Juho Päivinen

Tennis: Harri Heliövaara

Thainyrkkeily: Eeva Pohto

Tikkaurheilu: Jasmin Suomalainen

Triathlon: Henrik Goesch

Uimahypyt: Juho Junttila

Uinti: Veera Kivirinta

Valjakkourheilu: Pasi Heinonen

Vapaaottelu: Omar Tugarev

Vesihiihto: Jutta Menestrina

Vesipallo: Mats Johnsson

Voimalajit: Riia Nieminen

Voimanosto: Antti Savolainen

Voimistelu: Robert Kirmes

Yhdistetty: Ilkka Herola

Yleisurheilu: Alisa Vainio