Lakkisto Hevosopiston johtokunnan uusi pj
1.6.2010
Matti Lakkisto aloitti Hevosopiston johtokunnan puheenjohtajana
Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Matti Lakkisto, 62, on aloittanut urakkansa Ypäjän Hevosopiston johtokunnan puheenjohtajana. Lakkiston edeltäjä agronomi Markku Pihkala toimi tehtävässä Hevosopiston syntyajoista eli vuodesta 1993 vuoden 2009 loppuun.
Uusi puheenjohtaja tunnetaan vahvana ravin vaikuttajana ja asiantuntijana. Lakkisto työskenteli ensin 10 vuotta maa- ja metsätalousministeriössä ja siirtyi sittemmin Suomen Hippoksen palvelukseen aluksi pääsihteerin nimikkeellä ja myöhemmin kilpailutoimen johtajana. Uraa Suomen Hippoksessa on kestänyt jo 26 vuotta. Tällä hetkellä Lakkisto vastaa kansainvälisestä kilpailutoiminnasta järjestötasolla. Eurooppalaisen raviliiton toiminnassa hän on ollut mukana 1980-luvun puolivälistä alkaen.
- Tämä sattui sopivaan elämäntilanteeseen, ja tehtävä on haasteena aidosti kiinnostava. Oppilaitos on todella monipuolinen, joten koko toimintaan tutustuminen vie tietysti aikansa, sanoo Matti Lakkisto.
Uutta puheenjohtajaa kiinnostaa erityisesti Hevosopiston kansainvälinen aspekti.
- Yksi alan isoista haasteista pidemmällä aikavälillä on eurooppalaisen lisenssijärjestelmän yhtenäistäminen ja ammatinharjoittajan pätevyyden varmistaminen myös kansainvälisesti. Hevosopistolla on jo nyt kansainvälisesti hyvä maine. Mm. pohjoismaiset kollegani ovat olleet Ypäjästä vaikuttuneita ja olen kuullut heiltä paljon positiivisesti palautetta, kertoo Lakkisto.
EU:n tavoitteena on yhtenäistää ammatillisen koulutuksen tutkinnot lähivuosina. Hevosopisto on jo pitkään tehnyt kansainvälistä yhteistyötä alan koulutuksen kehittämisessä mm. European Equestrian Education verkostossa, jossa on mukana oppilaitoksia yhdeksästä maata.
Hevosopisto edustaa Suomea myös kansainvälisessä, mm. ratsastuksenopettajien koulutusta ja tutkintoja kehittävässä järjestössä International Group for Equestrian Qualifications, jonka ansiosta suomalaisen ratsastuksenohjaajan ja opettajan tutkinnot kelpuutetaan yli 30 maassa.
Ammattitutkinnon Suomessa suorittaneet kengityssepät puolestaan voivat käyttää nimikettä Eurofarrier: tittelin myöntää kansainvälinen seppäjärjestö EFFA. Suomessa suoritetulle tutkinnolle myönnettiin kelpoisuus vuonna 2008.
Uutiset
- 1.8.2025Juniorikoulujoukkue onnistui omalla tasollaan EM-kilpailuissa
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle