Legendaarinen Monty Roberts Horse Show'ssa
1.6.2010
Kalifornialainen 74-vuotias Monty Roberts on parhaiten tunnettu hevosmiestaidoistaan ja tavastaan kommunikoida hevosten kanssa niiden lajille tyypillisellä tavalla, ilman pakottamista, väkivaltaa tai kipua. Tämä hevosten koulutusmenetelmä on nimeltään Join~Up. Sen avulla ihminen ja hevonen muodostavat aidon suhteen, joka alkaa, kun hevonen hyväksyy ihmisen kumppanikseen.
Monty on uransa aikana luennoinut aiheesta ympäri maailmaa, kouluttanut hevosihmisiä Join~Up menetelmään sekä kirjoittanut aiheesta useita bestsellereiksi nousseita kirjoja. Lähes 50 lapsen kasvatusisänä toimiva Monty on myös ihmisten väkivallattomuuden puolestapuhuja ja suosittu luennoitsija yritysmaailmassa.
Hevosperheeseen syntynyt Monty oli jo 2-vuotiaana kiinnostunut hevosista ja ratsastuksesta. Nelivuotiaana hän esiintyi lapsinäyttelijöiden stuntmiehenä Hollywood-elokuvissa. Myöhemmin hän menestyi western- ja rodeokilpailuissa kansainvälistä tasoa myöten.
Kolmetoistavuotiaana Monty ratsasti ensimmäisen kerran hevosineen Nevadan erämaahan. Hän pyrki retkellään mahdollisimman lähelle villejä mustangeja ja tarkkaili niiden käyttäytymistä ja keskinäistä viestintää. Monty halusi kouluttaa hevoset ilman kipua ja väkivaltaa käyttäen apuna hevosen luontaisia vaistoja ja hevosen omaa kehonkieltä Hän onnistuikin tässä, mutta Montyn isä ei antanut pojan käyttää mielestään väärää ja vaarallista menetelmää.
Suomessa kolmatta ja mahdollisesti viimeistä kertaa esiintyvän hevostaiturin näytös jakaantuu kahteen osaan. Monty ei ainoastaan ratko hevosten käytösongelmia tavalla, joka on liikuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Hän myös nousee tällä kertaa itse ratsaille.
"Halusimme tämänkertaiseen esitykseen mukaan jotain uutta. Monty on taitava, mestaruuskilpailuissa menestynyt lännenratsastaja", kilpailujen johtaja Tom Gordin sanoo.
Horse Show´ssa Monty saa seurakseen esteratsastaja Beat Mändlin ja kouluratsastaja Henri Ruosteen. Vuoden 2007 World Cup Finaalin voittanut sveitsiläinen Mändli on kokenut ja menestynyt huippuratsastaja, kun taas Englannissa työskentelevä nuori ja lahjakas Ruoste on uransa alkutaipaleella.
"Tämä kolmikko keskustelee hevosista ja ratsastuksesta vapaamuotoisesti ja helppotajuisesti Håkan Wahlmanin juontamana. Montylla on vahva näkemys siitä, mikä on hevoselle hyväksi, eikä hän säästele sanojaan tuodessaan ajatuksensa julki", Gordin kertoo.
Montyn mielestä ihmiset ovat hevoselle anteeksipyynnön velkaa. Ihmiset ovat ilman yhteistä kieltä jo vuosituhansien ajan alistaneet ja riistäneet hevosta, vaikka hevonen on nöyrä, aulis ja palvelunhaluinen rauhallista, johdonmukaista ja lempeää ihmistä kohtaan.
Monty Roberts & Top Riders -näytös on torstaina 15.10. klo 20.00 (- n23.00).
Tiedote: Helsinki International Horse Show
Lisätietoa: www.helsinkihorseshow.fi
Uutiset
- 5.2.2026Suomen Ratsastajainliitto Helsinki Horse Show'ssa 26.2.-1.3.2026
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja