Mila Saukko ja Consilium Pohjola Silver Grand Prix’n voittajat
22.10.2022
Myöhään perjantai-iltana Helsingin Jäähallilla Pohjola Silver Grand Prix’n Top 10 Finaalin voittajaksi selviytyivät Mila Saukko ja Consilium. Toiseksi Anni Hjerpe ja Callboy ja kolmanneksi Jone Illi ja Celtas Quillian. Tasotuopin voiton veivät Saara Lehtonen ja Helma Retto.

Rusutjärveltä kotoisin oleva 18-vuotias Saukko kilpailee viimeistä kauttaan junioreissa.
“Ihan super hyvät fiilikset, meillä on tosi hyvä kausi takana ja tämä kyllä kruunasi sen. En osannut odottaa voittoa, lähdettiin tekemään parhaamme ja tänään se riitti voittoon”, Saukko tunnelmoi.
Ratsuna Saukolla on 9-vuotias FWB-ruuna Consilium.
“Hevonen tuli minulle 6-vuotiaana takanaan joitain 130 cm ja 135 cm luokkia. Tällä kaudella ollaan päästy tekemään SM- ja PM-luokkia sen kanssa. “Simo” on ihana”, Saukko kehuu hevostaan.
“Tuleva kausi on minulle ensimmäinen kauteni nuorissa ratsastajissa, sinne tavoitteena on päästä menemään nuorten ikäluokkakisoja.”

Tasotuoppi Top 10 Finaalin voittajaksi selviytyi Tampereen Ratsastusseuran Saara Lehtonen hevosella Helma Retto. Ratsukko selvitti tiensä Top 10 Finaaliin kahdesta osakilpailusta vain yhdellä pudotuksella ja teki finaaliradalla virhepisteettömän suorituksen.

21.10. Kansallisia esteratsastustuloksia, Helsinki International Horse Show
Pohjola Silver Grand Prix Top 10 Finaali presented by Access Solutions 135 cm, välitön uusinta. Lähti 10, sijoittui 10.
1) Mila Saukko - Consilium, Hattel Riders Ry 0/30,34, 2) Anni Hjerpe - Callboy, Hattel Riders Ry 0/32,14, 3) Jone Illi - Celtas Quillian, Myrkyn Yksityisratsastajat Ry 4/30,78, 4) Susanna Granroth - Cayadina, Hattel Riders Ry 4/59,03, 5) Veera Pukkila - Villbeatyou, Salo Riding Club Ry 4/60,89, 6) Kia Orhanen - Jarco van de Rundsvoort, Tuusulan Ratsastajat Ry 4/63,84, 7) Sanna-Kaisa Mikkola - Samorado, Keisarinmäen Ratsastajat Ry 8/63,36, 8) Pipsa Koski - J, Hattel Riders Ry 8/64,00, 9) Sophia Jurmo - Helianthus, Vitträskin Ratsastajat Ry 10/71,21, 10) Mikael Wahlman - Corfu Z, Korpikylän Ratsastajat Ry 19/72,40
Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2022/helsinki-international-horse-show-helsinki-helsingin-jaahalli/resultlist_N28.html
Horse Show Tasotuoppi Trophy presented by Svartvik Stables Top 10 Finaali 105/115/125 cm, välitön uusinta. Lähti 10, sijoittui 10.
1) Saara Lehtonen - Helma Retto, Tampereen Ratsastusseura Ry 0/28,39, 2) Elisa Korhonen - Cheek Devil Dew-Drop, Riding Club Ohenharju Ry 0/29,34, 3) Sani Illi - Janka, Myrkyn Yksityisratsastajat Ry 0/29,42, 4) Arla Panttila - Kalisto van't Keldertje, Punametsän Ratsastajat Ry 4/33,55, 5) Janni Rinne - Ascoast Cabernia, Ruohojärven Kartanon Ratsastajat Ry 8/39,14, 6) Pinja Varsanpää - High Society Helaleen W.S., Hankoniemen Ratsastajat Ry 4/59,34, 7) Julia Liinamaa - Candyman SBK Z, Kangasalan Ratsastajat Ry 4/64,99, 8) Jasmin Kallio - Luigi, Ratsastusseura Aino Ry 4/65,54, 9) Iida Yli-Nisula - Donnette, Kurikan Ratsastajat Ry 12/53,15, 10) Juuli Norha - Fortuna, Kangasalan Ratsastajat Ry 12/56,26
Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2022/helsinki-international-horse-show-helsinki-helsingin-jaahalli/resultlist_N23.html
Uutiset
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle
- 20.7.2025Esteratsastuksen Euroopan mestaruuden on voittanut Richard Vogel ja United Touch S