MM-matkaratsastus - Saana Nieminen seitsemäs ja nuorten joukkueelle historiallinen neljäs sija
23.9.2025
Nuoret matkaratsastajat tekivät loistavaa tulosta MM-kilpailuissa Romaniassa. Saana Nieminen saavutti seitsemännen sijan hevosellaan Amogjar Al Payral. Joukkue- ja valmennuskaveri Viljami Häggblom oli kuudestoista hevosella Fast And Furious. Historiallinen ensimmäinen matkaratsastuksen nuorten MM-joukkue oli upeasti neljäs, kun myös Linda Lampinen Abduhlilla teki kelpotuloksen. Joukkue jäi lopulta pronssista vain niukasti. Kaksi päivää myöhemmin Nieminen voitti vielä avoimen kansainvälisen 160 kilometrin kilpailun hevosella Bengali Shama. Nieminen palkittiin myös paraskuntoisimman hevosen palkinnolla!

Suomen kolmihenkinen joukkue teki jymytuloksen, johon vaadittiin onnistuminen koko tiimiltä. Niemisen tulos oli kova saavutus monella tapaa, myös Häggblom ja Lampinen onnistuivat omista lähtökohdistaan hyvin. Monella maalla oli mukana sallitut viisi ratsukkoa, kun Suomen joukkueessa jokaiselta vaadittiin tulosta ja onnistumista.
”Minulla on maailman paras tiimi. Heillä on sitä suomalaista sisua. Ei haittaa, vaikka olisi neljäkymmentä astetta lämmintä tai muuta”, joukkueenjohtaja Alina Huovinen Garcia kiittää.
”Sekä Saana että Viljami ovat pedantteja, eivätkä oikaise harjoittelussa. He osaavat kuunnella hevosiaan, eivätkä pyydä niiltä liikaa”, kuvailee hän myös henkilökohtaisia valmennettaviaan.

Nieminen lähti tunnustellen 126,5 kilometrin reitille nuorella ja kokemattomalla mutta lahjakkaalla ratsullaan. Kilpailu oli ratsukolle vasta toinen yhteinen. Pari eteni kaksi ensimmäistä osuutta rauhallisesti 20 kärkijoukkoa seuraillen. Toisen ”loopin” jälkeen tehtiin päätös lähteä ottamaan kärkeä kiinni. Kiri riitti seitsemänteen sijaan, johon Nieminen on tyytyväinen.
”Tosi mahtava päivä ja tulokset”, hän riemuitsee, ja lisää, että ainahan voi parantaa siihen asti, että on ykkönen. Näistä lähtökohdista lopputulos oli kuitenkin loistava.
Ratsukon keskinopeus lähes 130 kilometrin matkalla oli 21.52 kilometriä tunnissa. Ja viimeinen osuus sujui hurjalla keskinopeudella 23.62 km/h. Amogjar Al Payral oli Niemisen ykkösvalinta siksi, että se on nuori ja hyvä palautumaan. Ratsukolle on kerääntynyt paljon yhteisiä kilometrejä kotitreeneissä. Myös Huovinen Garcia on aina uskonut hevosen kykyihin.
Huovinen Garcia nostaa esiin Niemisen kovan arvokilpailusaldon.
”Kolmessa arvokilpailussaan neljästä Saana on ollut kymmenen parhaan joukossa. Hän on erittäin hyvä kuuntelemaan hevosiaan. Hän haluaa myös oppia tietämään ja tuntemaan. Myös Viljami [Häggblom] onnistui lähtökohtiin nähden hyvin. Hän on juuri vasta päässyt armeijasta ja ollut kaukana hevosista ja näistä kuvioista. Uskomaton, miten nopeasti hän pääsi takaisin vauhtiin.”
Häggblom on Niemisen tapaan kotoisin Sastamalasta ja valmentautuu Espanjassa samalla Alina Huovinen Garcian tallilla. Sijoitus kahdenkymmenen parhaan joukossa ja tulos ensimmäisestä MM-kilpailusta sai hänet erittäin onnelliseksi.
”Aika huippusuoritus, hyvältä tuntuu. Ratsastin mahdollisimman taktisesti ja hyvin, sillä Fasulla on vähän pöllöenergiaa kilpailuissa”, kuvailee Häggblom.
Lahjakas hevonen on sen verran innoissaan kilpailutilanteessa, ettei sen syke tahdo laskea hevostarkastuksissa kovin nopeasti sen mielen käydessä edelleen ”kierroksilla”. Häggblom aloitti vauhdikkaasti ensimmäisillä kierroksilla ja yritti loppumatkalla löytää sopivia porukoita, joiden kanssa matkata. Taktiikka toimikin hyvin.

Jämsänkoskella asuva ja äitinsä Tanja Lampisen kanssa valmentautuva Linda Lampinen oli kaksi vuotta sitten Ranskan MM-kilpailuissa 32. sijalla hevosella La Esperanza. Hänkin oli tyytyväinen ensimmäiseen arvokilpailuunsa uuden hevosensa Abduhlahin kanssa.
”On kyllä hyvät fiilikset. Tulos oli hyvä, vaikka ei ollut ihan optimaaliset lähtökohdat. Matkalla oli pieniä mutkia, mutta todella hienoa, että niistäkin selvittiin ja olin henkilökohtaisessakin kilpailussa puolenvälin paikkeilla”, hän kuvailee.
Lampinen harhautui kilpailun aikana väärälle reitille, ja teki siksi yli kymmenen kilometrin ylimääräisen matkan.
”Aina on asioita, mistä oppia ja mitä voi parantaa. Ja olen todella tyytyväinen siihen, miten hyvin hevonen maalissa palautui, ja käveli letkeästi talliin.”¨
Lampinen tekee kotona töitä äitinsä kanssa, joka neuvoo ja suunnittelee treeniohjelmia.
”Siellä tallissa se äiti nyt hymyilee”, hän tuumaa tyytyväisenä upeasta lopputuloksesta.
Voitto vielä viimeisenä päivänä

Nieminen näytti taitonsa vielä Romaniassa maanantaina, viimeisenä kilpailupäivänä, kun hän voitti avoimen kansainvälisen 3* ja 160 kilometrin matkan hevosella Bengali Shama. Ratsukon keskinopeus oli 18,4 km/h, ja viimeiseillä "loopilla", jonka Nieminen ratsasti yksin kärjessä, nopeudella 21,5 km/h. Kilpailu oli hevoselle ensimmäinen kolmen tähden tasolla.
Matkaratsastuksen nuorten ratsastajien MM-kilpailu
Tulokset 20.9. Buftea, Romania
Matkan pituus 126,5 km
Henkilökohtainen kilpailu, lähti 87 ratsukkoa
1) Rashed Khamis Almehairi / Shardell Jaeger, UAE 22.79 km/h
2) Saud Sabt / Bolt de Venelles, BRN 22.7 km/
3) Isa Al Anezi / Ermine Dartagnan, BRN 22.55 km/h
…7) Saana Nieminen / Amogjar Al Payral, FIN 21.52 km/h
…16) Viljami Häggblom / Fast And Furious, FIN 19.76 km/h
…39) Linda Lampinen / Abduhl, FIN 15.17 km/h
Joukkuekilpailu, mukana 16 maata
1) Ranska 17:39:04
2) Espanja 18:20:10
3) Italia 20:30:47
4) Suomi (Saana Nieminen, Viljami Häggblom, Linda Lampinen) 20:37:03
Ratsastajien esittelyt
Saana Nieminen, 20, Sastamala/Espanja
Niemisen tähän mennessä paras arvokilpailusijoitus on viides sija nuorten Euroopan mestaruuskilpailuissa 120 km matkalla, jonka hän ratsasti Arboreassa, Italiassa vuonna 2024 Shagya Florinalla. Kaksi vuotta aiemmin hän saavutti kymmenennen sijan junioreiden ja nuorten EM-kilpailuissa Espanjassa hevosella O Bajan Batla. Nieminen on junioreiden ja nuorten maailmanlistalla viides ja avoimessa kahdeskymmenesyhdeksäs.
Viljami Häggblom, 21, Sastamala/Espanja
Häggblom on junioreiden ja nuorten maailmanlistalla 136. sijalla. Maaliskuussa hän saavutti hevosellaan Fast And Furious Rio neljännen sijan 120 km matkalla Ranskassa. Viime kesänä hän osallistui Eleanorilla junioreiden ja nuorten EM-kilpailuihin Italiassa, mutta ei saanut tulosta.
Linda Lampinen, 19, Jämsänkoski
Lampinen kilpaili vuonna 2023 junioreiden ja nuorten EM-kilpailuissa Ranskassa hevosellaan La Esperanza sijoittuen 32. tilalle. Tänä keväänä hän sijoittui MM-hevosellaan Abduhl toiseksi 120 km matkalla Ahijärvessä, Virossa. Lampinen on junioreiden ja nuorten maailmanlistalla 215. sijalla.
Tapahtuman nettisivu: LINKKI
Tulokset Yamamah App
23.9. lisätty Niemisen kilpailutulos 160 km matkalla.
Uutiset
- 3.10.2025Oona Eerola ehdolla FEIn vuoden hevosenhoitajaksi
- 29.9.2025Talvikki Järviselle ja Aino Leinolle SM-kultaa valjakkoajossa
- 25.9.2025SRL ajaa aktiivisesti järkevää ALV-käytäntöä hevosalalle
- 22.9.2025Lännenratsastuskilpailut vetivät Lapinlahdelle ratsukoita ja yleisöä
- 21.9.2025EM-kenttä - Sanna Siltakorpi ja Bofey Click hyvässä vireessä maaliin
- 21.9.2025MM-valjakkoajo – Ponit saaneet kilpailun päätökseen
- 20.9.2025EM-kenttä - Sanna Siltakorpi ja Bofey Click lähellä napakymppiä maastokokeessa
- 20.9.2025MM-valjakkoajo – Raisa Takkinen nosti sijoitustaan maratonilla
- 19.9.2025Kenttä-EM – Sanna Siltakorpi lähtee hyvällä fiiliksellä maastokokeeseen
- 18.9.2025MM-valjakkoajo – Deilina Bishop-Westerlundille hyvä tulos koulukokeesta