MM-valjakkoajo – ponit aloittavat kilpailun koulukokeella
17.9.2025
Valjakkoponit pääsevät huomenna aloittamaan MM-kilpailunsa Le Pin au Harasissa, Ranskassa. Tiimit ovat lähteneet liikkeelle Suomesta jo noin puolitoista viikkoa sitten. Kokeneet arvokilpailijat tuntevat poninsa erinomaisesti ja ovat osanneet suunnitella useamman päivän ajoreitin pysähdyspaikkoineen juuri kullekin ponille parhaiten sopivaksi.
Suomalaisvaljakoita on kilpailussa mukana kolme ja kaikki pääsivät hevostarkastuksesta läpi tänään. Valjakot ovat tänään päässeet myös tutustumaan kilpailuareenaan, jossa koulukokeet ajetaan. Jokaisella maalla oli kuusi minuuttia aikaa harjoitella areenalla. Suomen kaikki neljä ponia olivat tänään virkeitä ja notkeita sekä tuntuivat omalta itseltään.
Huomenna kilpailunsa aloittavat koulukokeella poniyksiköt, jossa kilpailevat Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro klo 11.00 sekä Deilina Bishop-Westerlund ja Wikners Dragon Fly klo 13.30.
Poniparit puolestaan pääsevät näyttämään taitonsa kouluradalla perjantaina. Mia Ventoniemi on lähtövuorossa kasvateillaan HS Luzille Miris ja Lizalie Miris klo 11.34.
Raisa Takkisen tavoitteena kilpailussa on olla kymmenen parhaan joukossa. Hänellä ja Kooihuster Harrolla kaikki kolme osakoetta ovat vahvoja. Takkinen on Harron kanssa jo neljänsissä MM-kilpailuissa mukana. Valjakon tähän asti paras MM-sijoitus on kolmastoista sija vuonna 2023.
Deilina Bishop-Westerlund on poninsa kanssa parhaimmillaan kouluosakokeessa, eli valjakolta on odotettavissa kilpailussa vahva aloitus. Valjakko on pyrkinyt kehittämään etenkin nopeuttaan maratonilla ja tarkkuusosakokeessa. Tavoitteena Bishop-Westerlundilla on parantaa viimekertaista MM-sijoitustaan kahden vuoden takaa reilusti.
Mia Ventoniemellä on kasvattiponiensa kanssa kaikki kolme osakoetta hyvin tasaisia ja valjakolle ei kovin helposti tule virheitä. Tavoitteena valjakolla on, kuten Bishop-Westerlundilla kohentaa viimekertaista vuoden 2023 MM-sijoitustaan ja olla kilpailussa vähintään puolivälin paremmalla puolella.
Aikataulu (Suomen aikaa)
18.9. klo 10.00-14.00 ja 15.00-19.00 koulu, P1
Klo 11.00 Raisa Takkinen – Kooihuster Harro
Klo 13.30 Deilina Bishop-Westerlund – Wikners Dragon Fly
19.9. klo 9.30-14.15 koulu, P2
Klo 11.34 Mia Ventoniemi – HS Luzille Miris ja Lizalie Miris
20.9. klo 10.30-17.30 maraton, P1 ja P2
21.9. klo 10.00-12.00 tarkkuus, P1
21.9. klo 13.30-15.30 tarkkuus, P2
(Muutokset mahdollisia)
Tapahtuman nettisivu: LINKKI
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Seuraa kilpailua CMH-nettistriimillä: LINKKI
Uutiset
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa