Nina Fagerström voittoon 150-esteillä Itävallassa
1.6.2010
Nina Fagerström ratsasti voittoon perjantai-illan pääluokassa 150 cm:n esteillä Itävallassa Lamprechtshausenin kolmen tähden kilpailuissa 10-vuotiaalla hollantilaisruunalla Talent. Suomalaispilotti löi Saksan Oliver Lemmerin - Lucie de Brecey uusinnassa lähes sekunnilla. Kolmanneksi ratsasti Sveitsin Philipp Züger hevosella Liatos II.
- Uusinnassa oli 21 ratsukkoa, ja ajattelin että luokka tulee olemaan tosi vaikea voittaa. Tähän asti en ole laittanut hevoseen niin paljon painetta uusinnassa, vaan olen hakenut enemmän nollaratoja ja hyviä sijoituksia. Talent on sellaisessa vaiheessa kehityskulkuaan, että nyt sen on aika oppia menemään myös lujaa. Oli ensimmäinen kerta kun laitoin kaikki peliin, ja voitto oli kyllä aika yllätys, Fagerström iloitsee.
Suomalaisratsastaja on tehnyt huikeaa nousua kansainväliseen esteratsastuksen kärkeen ja myös kanssakilpailijoilla on luja usko tämän menestyksen mahdollisuuksiin.
- Hollantilainen ratsastaja Willem Greve sanoi minulle ennen luokkaa olevansa varma, että minä voitan. Löimme asiasta vetoa ja voitin palkintorahojen lisäksi kaksikymppiä, Fagerström hymyilee.
Nina ja Talent, kuva Seppo Saarinen.
Ratsastajan voittopotti oli 5040 euroa, minkä lisäksi tilille kilahti mukavasti maailmanlistapisteitä. Fagerström on ottanut kilpailuissa tähän asti kolme muutakin sijoitusta, joista kaksi nuorten hevosten luokissa ja yksi Talentilla 145-esteillä.
Nina Fagerström valittiin SRL:n Vuoden ratsastajaksi 2009. Hän työskentelee kuulun belgialaisen Stephex-kilpatallin pääratsuttajana ja on aloittanut myös tämän kauden hienoilla sijoituksilla.
Menestys jatkui lauantaina
Lauantaina Fagerström jatkoi menestystään sijoittumalla Mousella viidenneksi naisille avoimessa Ladies Club -luokassa 145-tasolla. Lisäksi hän ratsasti kuudenneksi 135 cm:n esteillä uudella tuttavuudella, tammalla Binky vt Plutoniahof, jonka Fagerström arvelee nousevan muutaman kuukauden sisällä varsin varteenotettavaksi kisaratsuksi.
6.-9.5. Esteratsastusta CSI3* Lamprechtshausen
Tuloksia lauantai 8.5.
Luokka 21, 145 cm perusrata ja uusinta, avoin naisratsastajille.
5) Nina Fagerström - Mouse, FIN 0/41.14
Luokka 18, 135 cm aikaratsastus
6) Nina Fagerström - Binky vt Plutoniahof, FIN 0/51.01
Tuloksia perjantai 7.5.
Luokka 12) Iso kierros, 150 cm, perusrata ja uusinta. Lähti 72, sijoittui 21.
1) Nina Fagerström - Talent, FIN 0-0/37.89
2) Oliver Lemmer - Lucie de Brecey, GER 0-0/38.66
3) Philipp Züger - Liatos II, SUI 0-0/39.45
Luokka 9) 6- ja 7-v. hevoset, 130 cm/135 cm
6) Winning Boy - Fagerström, Nina FIN 0/50.58
Tuloksia torstai 6.5.
Luokka 1, 6- ja 7-v. hevoset, 125 cm/130 cm
6) Winning Boy - Fagerström, Nina FIN 0/53.77
Luokka 4, iso kierros. 145 cm aikaratsastus
15) Talent - Fagerström, Nina FIN 0/73.39
Lisätietoa Nina Fagerströmistä: http://www.ratsastus.fi/asp/system/empty.asp?P=1261&VID=default&SID=167064614247831&S=0&C=26857
Järjestäjä: www.horsedeluxe.at
Kisat livenä netissä: http://www.clipmyhorse.de/
Tulospalvelu: http://eventcontent.hippoonline.de/475/475zeitplanDEU.htm
Uutiset
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle
- 20.7.2025Esteratsastuksen Euroopan mestaruuden on voittanut Richard Vogel ja United Touch S