Onnistunut viikonloppu Henri Ruosteelle Tiffanys Diamondilla
15.6.2025
Henri Ruosteen ja Tiffanys Diamondin hyvä vire jatkui myös Achleitenin 4* Grand Prix Specialissa. Ratsukko oli jälleen toinen, tuloksella 73,894 prosenttia. Myös Grand Prix´ssa ratsukko sijoittui toiseksi.

Ruoste hakee herkän tammansa kanssa vielä parasta tapaa valmistella se suoritukseen. Itävallassa yhteistyö tuntui jo hyvältä.
”Kokeilen ratsastuksellisesti eri juttuja sen kanssa. Selvästi tämä toimi paremmin kuin pari viikkoa sitten Aachenissa. Vähän oli pitkä matka [kisoihin], mutta tämä oli hyvää harjoitusta”, toteaa Henri Ruoste.
”Verryttely lähinnä ja valmistautuminen ovat haussa. Tavoitteena on päästä ratsastamaan sitä, ei ainoastaan ohjaamaan ja tekemään isoja kompromisseja. Ensin pitäisi päästä suorittamaan virheettömästi, ja sitten vasta lisäämään riskinottoa [radalla].”
Grand Prix´ssä Tiffanys Diamond oli reagoinut kovan tuulen aiheuttamaan kolahdukseen, mutta Special oli jo virheetön.
Itävallan Victoria Max-Theurer ja Abegglen FH NRW voittivat sekä Grand Prix´n että Specialin, ratsukon tulos oli tänään 74,510 prosenttia.
Ruosteen ja Tiffyn tähtäin on tällä kaudella asetettu Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään 26.-31.8. Crozet´ssa, Ranskassa. Hän kilpailee ja pyrkii valitsemaan kisapaikatkin sen mukaan, mikä sopii hevoselle ja valmistelee sitä parhaiten arvokilpailuihin.
Ruosteella on kutsu Aachenin neljän tähden kilpailuihin, mutta tapahtuman mahtipontiset puitteet ja sähköinen ilmapiiri tuovat omat haasteensa.
”Asiassa on kaksi puolta. Todella harvoin pääsee treenaamaan hevoselle vaikeassa ympäristössä, mutta en ole ihan itse sinut sen kanssa juuri tällä hetkellä. Huomenna täytyy se päättää. Vaihtoehtoja ei vain kauheasti ole seuraavan kuuden viikon aikana ennen EM-kisoja”, miettii Ruoste.
”Katsotaan, miten Tiffy tästä palautuu, ja sitten lähdetään valmistautumaan seuraavaan kisaan. Kisoja on myös Sveitsissä ja Ranskassa, ja täällä Itävallassa.”
Olosuhteet ovat EM-kilpailuissa Ruosteen mukaan hienot, ratsastuskeskuksen ympärillä on golf-kenttä, hotelli ja pari ravintolaa. Ratsastuskentät eivät kuitenkaan ole kovin isoja, ja iso osallistujamäärä vaatii myös laajoja verryttelykenttiä. Vielä on epäselvää, kuinka paljon kisapaikkaa muokataan aiemmista vuosista arvokilpailuihin, ja millaiset olosuhteet itse kisa-areenalla ovat ratsukoille.
15.6. Grand Prix Special CDI4* Achleiten, Itävalta. Lähti 6
1) Victoria Max-Theurer / Abegglen FH NRW, AUT 74,510 %
2) Henri Ruoste / Tiffanys Diamond, FIN 73,894 %
3) Charlotta Rogerson / Bonheur de la Vie, SUI 69,213 %
Uutiset
- 15.6.2025Pohjola Gold Grand Prix Pipsa Koskelle – myös Sani Illi voittoon
- 15.6.2025Ratsastuksenopettajien mestaruudet ratkaistiin Ypäjällä
- 14.6.2025Esteratsastuksessa lauantaina kolme Pohjola-osakilpailua
- 14.6.2025Kouluratsastuksen Pohjola Grand Tour Kati Kalliolle ja Radcliffille
- 14.6.2025Ypäjä Paavo ja Helkky Ylönen voittoon Prestige Cupissa Ypäjällä
- 12.6.2025Asetus hevosten hyvinvoinnista astuu voimaan tammikuussa 2026
- 12.6.2025Suomalaisratsastajat nousussa maailmanlistoilla
- 9.6.2025Yli 70 ratsastajaa edustaa Suomea pohjoismaisissa mestaruuksissa
- 8.6.2025Jonna Aaltonen ja Laura Kangasniemi kohti parakouluratsastuksen EM-kilpailuita
- 7.6.2025Suomen Nations Cup -maajoukkue Longines EEF -sarjan semifinaaleihin