Orien tiukka taisto suomenhevosten koulumestaruudesta
9.9.2018
Elina Kuru ja Silvolan Hemminki veivät nimiinsä suomenhevosten kouluratsastuksen mestaruuden.

Elina Kuru ja Silvolan Hemminki vauhdissa. Kuva: Hevosopisto / Erja Andersson.
Orien tiukka taisto suomenhevosten koulumestaruudessa
Suomenhevosten kouluratsastuksen mestaruudesta kilpailtiin viikonloppuna Ypäjällä Suomenhevosten Kuninkaallisissa. Finaalissa oli mukana yhdeksän oria.
Aurinkoinen sää vaihtui kesken suomenhevosten Mestaruuskilpailun sateeseen ja ukkoskuuroon, mutta se ei menoa hidastanut ”kuumassa ryhmässä”.
Lauantain kolmonen Elina Kuru otti ukkosesta kaiken irti ja sai Silvolan Hemmingin luotsattua läpi kaatosateen kultamitalille. Hopeaa ripustettiin Anna Kärkkäisen kaulaan, ja ratsuna hänellä oli mestaruuskisojen noviisi Kulta-ahon Kasimir. Katja Kuokka ja Hessin Leevi jäivät viime vuoden tapaan pronssille.
- Rata parani eilisestä aika kivasti, sadekaan ei haitannut menoa, Kuru iloitsi radan jälkeen. Ratsukko kirkasti viime vuoden hopean kultaan.
Myös tuomarit olivat sitä mieltä, että ori sai lisäpontta ukkosen pauhusta, vaikka sade ehkä siitä viimeisen silauksen harmittavasti lätistikin.
Silvolan Hemminki (Karl-Hemming – Vekseli) on 14-vuotias kantakirjattu ori, jonka on kasvattanut Jari Silvo. Sen omistaa Martti Kantola.
Yhteistyö ratsastajan kanssa sujuu, sillä takana on jo viisi yhteistä vuotta. Kotona Hemminki saa vetää kärryjä tai rekeä ja maastoilee omistajan kanssa. Treenijaksoja sillä on Kurun kanssa muutaman kerran vuodessa, kuukauden jaksoissa.
Parhaana pienhevosena palkittiin Heidi Hailan ratsastama A.T. Unikuva.
Suomenhevosten Kuninkaalliset keräsivät Ypäjän katsomot totuttuun tapaan täyteen. Katsomoissa oli tunnelmaa, kun suosikkeja kannustettiin.
Suomenhevosten koulumestaruus 2018
1) Elina Kuru - Silvolan Hemminki Tammelan Ratsastajat 67,200 + 72,405 = 139,605
2) Anna Kärkkäinen - Kulta-Ahon Kasimir Ypäjän Ratsastajat ry 67,533 + 71,905 = 139,438
3) Katja Kuokka - Hessin Leevi Kaakon Ratsastajat ry 67,933 + 71,340 = 139,273
Uutiset
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle