Ossi Sopen-Luoman muistoa kunnioittaen

14.11.2025

Hevosmies Ossi Sopen-Luoma menehtyi 13.11. kotonaan Tervakoskella pitkäaikaiseen sairauteen 80 vuoden iässä. Hän teki runsaan 50 vuoden elämäntyö ratsastusurheilun hyväksi eri rooleissa. Sopen-Luoma oli Ratsastajainliiton hallituksen jäsen 1990-luvulla ja hänet palkittiin SRL:n kultaisella ansiomerkillä vuoden 2024 syyskokouksessa. Hän oli Riihimäen Ratsastajien kunniajäsen.

Ossi Sopen-Luoma. Kuva Kati Hurme.

 

Sopen-Luoma oli SRL:n hallituksen jäsen vuosina 1995-2000. Sinä aikana hän uudisti liiton taloushallintoa, erityisesti raportointia ja seurantaa nykyiseen malliin. Hän teki SRL:n jäsenille talous- ja verotusneuvontaa ja toimi Hevosopiston edeltäjän Ratsastusopiston tilintarkastajana liiton edustajana muutaman vuoden ajan.

Sopen-Luoma ratsasti nuoruudesta lähtien ja kilpaili esteratsastuksessa vuonna 1975 perustamansa oman West Side tallin siitosoreilla ja kasvateilla aina 1990-luvun lopulle saakka. Viimeiset vuotensa hän keskittyi Halis Stable nimellä tunnetun tallinsa toiminnan ylläpitämiseen. Sopen-Luoma oli Riihimäen Ratsastajien kunniajäsen.

Lämmin osanotto Ossin perheelle ja läheisille.