Pantsu kilpailee Keravalla
1.6.2010
Piia Pantsu kilpailee SM-mitaleista Keravalla 17.-19.8.
Maamme menestyksekkäin kenttäratsastaja Piia Pantsu kilpailee elokuussa Keravalla kenttäratsastuksen SM-kilpailuissa. Pantsu voitti MM-pronssia hevosellaan Ypäjä Karuso Jerezissä, Espanjassa 2002. Lisäksi hänellä on sijoituksia MM- ja EM-kilpailuista vuosien varrelta.
Jännittävä kolmipäiväinen SM-kilpailu käydään tänä vuonna Keravan Ahjossa. Maastoesteradan suunnittelee Simo Leppänen, jolla on kansainvälistä kokemusta ja sijoituksia lajissa ja vuosien kokemus ratojen suunnittelusta.
Pantsu osallistui Keravalla järjestettyihin kenttäratsastuksen SM-kilpailuihin viimeksi vuonna 1996. SM-luokkien lisäksi Keravalla nähdään myös kansainvälistä ponien parhaimmistoa, sillä viikonloppuna myös ponien kenttäratsastuksen Baltic Cup huipentuu finaaliin.
Kenttäratsastus on monipuolinen laji, mistä käytetäänkin usein nimitystä ratsastuksen kuninkuuslaji. Kolmivaiheinen kilpailu vaatii hevoselta ja ratsastajalta luottavaista yhteistyötä, nopeutta ja kestävyyttä. Kaikki kolme osaa - kouluratsastuskoe, maastoestekoe ja rataesteratsastuskoe - ratsastetaan samalla hevosella. Kilpailun kokonaistulos muodostuu näistä kolmesta osasta.
Maastoestekoe on kenttäkilpailun sielu. Siinä punnitaan ratsukon kyky ylittää nopeasti kiinteitä maastoesteitä sekä pitkässä kilpailuissa myös hevosen kestävyys. Maastoesterataan saattaa kuulua jopa 30 ripeässä laukassa hypättävää kiinteää estettä. Hevoset hyppäävät yli tukkien ja ojien, pudottautuvat ja kiipeävät penkereitä, hyppäävät veteen, vedessä ja vedestä ylös.
Lisätietoa kilpailun järjestäjän, Keravan Ratsastusseuran, kotisivuilta: www.kerra.fi
Lisätietoa Piia Pantsusta www.piiapantsu.fi
Kilpailujen ja Keravan Ratsastusseuran tiedottajat:
Anna Svensk: anna.svensk@louis-poulsen.fi
Minna Svensk: minna.svensk@kotikone.fi
Teksti Anna Svensk
Uutiset
- 7.2.2026Suomalaisratsukot erinomaisessa vireessä Sunshine Tourilla
- 7.2.2026Nelli Pajuharju ja Cascada Pohjola Gold Hallisarjan voittoon
- 5.2.2026Suomen Ratsastajainliitto Helsinki Horse Show'ssa 26.2.-1.3.2026
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu