Pekka Larsen jätti luottamustoimensa SRL:ssa
1.6.2010
SRL on saanut seuraavan tiedotteen Pekka Larsenilta:
Suomen Ratsastajainliiton varapuheenjohtaja Pekka Larsen Raisiosta on 7.10.2008 jättänyt eronpyyntönsä Ratsastajainliiton puheenjohtajalle. Larsen luopuu sekä hallituspaikastaan että estejaoston puheenjohtajuudesta. Ero luottamustoimista astuu voimaan välittömästi.
- Olin jo erovuoroisena päättänyt olla asettumatta uudelleen ehdolle. Viiden kansallisen kilpailun järjestelyistä vastaaminen ja näiden kilpailujen kehittäminen vaatii yhä enemmän aikaa. Olen ollut Ratsastajainliitossa eri luottamustoimissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1989 lähtien, kertoi Larsen.
- Välitön eronpyyntöni johtuu siitä, että sain tänään tietää ratsastusseura Riding Club Cavalor / Glitnir Horse Show järjestelytoimikunnan anoneen kansallisia estekilpailuja Ypäjälle sekä ensi vuoden syyskuun viimeiseksi että lokakuun ensimmäiseksi viikonvaihteeksi. Päivämäärät ja paikka ovat samat, joille oma seurani Team Eurohorses on anonut ensi vuoden Ypäjä Horse Shown. Kun en enää ole Ratsastajainliiton luottamustehtävissä voin neuvotella sekä Ypäjän että Ratsastajainliiton kanssa puolueettomista lähtökohdista, jatkoi Larsen.
Uutiset
- 5.12.2025Kerro meille tallitarinasi - tarinakilpailu nuorille
- 4.12.2025#ratsastusunelmatodeksi – Takkulan Ratsastuskoulu haastaa muut mukaan
- 3.12.2025Mitä asetus hevosten hyvinvoinnista käytännössä tarkoittaa?
- 29.11.2025Pohjola Hallisarjan toinen osakilpailu hypättiin Ypäjällä
- 25.11.2025Talkootyö talleilla – pelisäännöt pähkinänkuoressa
- 23.11.2025Ratsastajainliiton syyskokouksessa valittiin kaksi hallituksen jäsentä
- 23.11.2025Syyskokous myönsi kultaisia ansiomerkkejä
- 22.11.2025Eamon McLaughlin - Hevosen kestävä valmentaminen ja fyysisen kunnon vaikutus hevosen hyvinvointiin
- 16.11.2025Mikaela Soratie hopealle barokkihevosten EM-finaalissa
- 14.11.2025Ossi Sopen-Luoman muistoa kunnioittaen