Rachel Törnblom ja Helga Th.O. yhdeksäs ponien EM-kilpailuissa
7.8.2022
Rachel Törnblom ja Helga Th.O. sijoittuivat jaetulle yhdeksännelle sijalle ponien esteratsastuksen EM-kilpailuissa Puolan Strzegomissa. Ruotsissa asuva Rachel Törnblom osallistui EM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa ja teki parhaan suomalaistuloksen ponien EM-tasolla. Finaalissa ratsukko hyppäsi kaksi 135-rataa virheittä.

”Olen luonnollisesti erittäin tyytyväinen tulokseen. Helga toimi erittäin hyvin”, Rachel Törnblom kertoo.
”Poni on uskomaton. Se on rohkea hyppääjä, joka antaa aina parhaansa kilpailutilanteessa. Meillä on hyvä yhteys toisiimme”, Törnblom sanoo.
10-vuotias poni Helga Th. O. on hypännyt vasta kaksi kertaa aikaisemmin huomisen finaalin 135 cm tasolla Saksassa ja Ruotsissa. Ruotsissa ratsukko sijoittui toiseksi.
Joukkueenjohtaja Aki Ylänne kertoo Törnblomin vahvuudeksi tasaisen suorittamisen.
”Tavoitteena oli päästä kymmenen parhaan joukkoon, mikä näytti vielä eilen melko haastavalta tehtävältä, kun edellä oli kovia nimiä. Tänään hän onnistui hyvin, oli yksi neljästä tuplanollasta.”
”Tasainen suorittaminen ja vahva keskittyminen olivat ratsukon vahvuuksia. Poni on erittäin hyvä ja laadukas. Harmi, että tämä oli Rachelin viimeinen ponivuosi.”
Mathilda Simola ja For Fun olivat kilpailussa 46. sijalla.
Tulokset 7.8.: LINKKI
Uutiset
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle
- 20.7.2025Esteratsastuksen Euroopan mestaruuden on voittanut Richard Vogel ja United Touch S