Ratsastajainliiton vuoden 2025 palkittavat

27.2.2026

Ratsastajainliitto arvostaa jäsentensä tekemää työtä ja haluaa palkita vuoden 2025 tekijöitä ja ilmiöitä ratsastuksen parissa. On tullut aika palkita ihmisiä, seuroja, talleja ja hevosia, jotka ovat edistäneet lajia omalla toiminnallaan ja esimerkillään, sekä vaikuttaneet muiden arkeen tavalla, joka on positiivisesti huomioitu. Ratsastusseurojen jäsenet saivat jättää ehdotuksia palkittavista yhteensä kymmenen eri kategoriaan tammikuussa. Ratsastajainliiton eri työryhmät käsittelivät äänestyksessä tulleet ehdotukset ja tekivät esityksen hallitukselle vahvistettavaksi.

Uutinen päivittyy sitä mukaa, kun Vuoden Palkittavia julkaistaan Helsinki Horse Show'ssa. Palkitsemisten aikataulu alla. 

 

Vuoden Ratsastusseura on Kuopion Ratsastajat. Kuva Heidi Lammi 

 

Vuoden ratsastusseura: Kuopion ratsastajat ry

Kuopion Ratsastajat on aktiivinen ratsastusseura Itä-Suomen alueelta, ja seurassa on hyvä yhteishenki ja ilmapiiri. Seuran toimijat ovat olleet innokkaasti kehittämässä seuran toimintaa, ja tekevät yhteistyötä muiden ratsastusseurojen sekä hevosalan eri toimijoiden kanssa. Seura on myös tunnettu aktiivisista ja monipuolisista sosiaalisen median kanavistaan. Seura on käynyt läpi napakan polun SRL:n seurakehittämisvalmennuksesta Tähtimerkkiin saakka, joka kertoo jäsenten omistautuneisuudesta seuran toimintaan sekä halusta kehittyä.

 

Vuoden vapaaehtoinen Riikka Tarhala. Palkitsemassa SRL hallituksen edustajat Dan Björklöf (vas) ja Carina Nyholm (toinen oikealta) sekä SRL vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Emmi Korpiola. Kuva Heidi Lammi 

 

Vuoden vapaaehtoinen: Riikka Tarhala, Kanta-Hämeen Ratsastajat
Riikka Tarhala on omistautunut ja pitkäjänteinen vapaaehtoistoimija, jonka panos Kanta-Hämeen Ratsastajat –seuran sekä Kanta-Hämeen ratsastusurheilun ja seuratoiminnan hyväksi ulottuu useille vuosikymmenille. Hänen sitoutumisensa ei ole hetkellistä tai projektiluonteista, vaan jatkuvaa ja kantaa seuran toimintaa yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Tarhala onkin tuttu näky Kanta-Hämeen Ratsastajien eri pesteissä niin seuran puheenjohtajana, kilpailujen järjestäjänä tai käytännön talkoolaisena.

Riikka on ollut mukana luomassa seuraan toimintakulttuuria, jossa vapaaehtoiset kokevat olevansa tervetulleita, arvostettuja ja osa yhteisöä. Riikan osallistava ja kannustava johtamistapa on mahdollistanut seuran toiminnan yhteistyössä eri tallien, kuten Toivolan tallin, Wesundan ja Equibalance-Areenan kanssa järjestäen laadukkaita kilpailuja ja tapahtumia. Riikka Tarhala on asiallinen, ystävällinen ja yhteistyökykyinen – ja ennen kaikkea hän on henkilö, jonka teot kertovat hänen sitoutumisestaan.

 

Vuoden vapaaehtoinen kategoriassa jaettiin kunniamaininta Auli Tiaiselle (keskellä). Kuva Heidi Lammi 

 

Kunniamaininta: Auli Tiainen (Keravan ratsastusseura ry)

Auli on aktiivinen seuratoimija sekä vapaaehtoisena että kilparatsastajana. Auli hoitaa kaikissa KERRA:n kisoissa buffan yhdessä tiiminsä kanssa ruokkien kaikki toimihenkilöt ja koko yleisön, myös maastoesteradalla. Ruoka on aina hyvää ja sitä on riittävästi.  Auli huolehtii omalla roolillaan kaikkien jaksamisesta kisapäivän aikana, hyvä ruoka –parempi mieli pitää totisesti paikkansa. Lisäksi Auli on aurinkoinen henkilö, joka tartuttaa hymynsä avulla hyvän mielen myös muille. Kauan eläköön buffan henkilöt!

Valiomerkit ja valjakkoajon FEI Badge of Honor tunnukset jaettiin lehdistötiloissa 

Tammikuun lopulla julkistetut vuoden 2025 valiomerkit jaettiin Helsinki Horse Show'n lehdistökeskuksessa perjantai-iltana. Samalla luovutettiin kolme valjakkoajon FEI Badge of Honor tunnustusta, jotka saivat Mia Ventoniemi, Raisa Takkinen ja Deilina Bishop-Westerlund. Takkinen sai hopeisen Badgen, ja Takkinen sekä Bishop-Westerlund pronssiset. 

Katso lista kaikista valiomerkkien saajista täältä.

 

Valiomerkkien saajat ryhmäkuvassa. Kuva Hanna Heinonen

 

Palkitsemiset Helsinki Horse Show'ssa

  • Lauantaina 28.2. selviää International Arenalla kuka palkitaan vuoden valmentajana ja ketkä yleisö on äänestänyt vuoden ratsastajaksi ja vuoden hevoseksi.
  • Lauantaina 28.2. hurrataan Kultajousi-areenalla vuoden jäsentallille ja vuoden ratsastuksenopettajalle
  • Lauantaina 28.2. lauantai-illan näytöksessä International Arenalle astelevat vuoden kilpailutapahtuman edustajat ja vuoden toimihenkilö sekä Kyra K-stipendeillä palkittavat.
  • Sunnuntaina 1.3. käännetään katseet nuoriin tekijöihin, kun Kultajousi-areenalla palkitaan vuoden ratsastusnuori ja Tallitarina-kilpailun voittaja.