Ratsastuskoulujen mestarit kouluratsastuksessa ratkottu
1.6.2010

Satu Suomalainen ja Zeus, kuva Anu Iivanainen.
Lappeenrantalaisen Ratsukonsultti Raija Metsälän tallilla ratsastava Satu Suomalainen voitti hevosella Zevs ratsastuskoulujen senioreiden kouluratsastuksen mestaruuden lauantaina Messilässä. 28-vuotias mestari kertoo harjoitelleensa ahkerasti viime aikoina. Hän on ammatiltaan psykologi ja pitää ratsastusta erinomaisena vastapainona työlle. Suomalainen ratsastaa kolme kertaa viikossa tunneilla ja käy lisäksi kuntosalilla sekä hölkkää ja tanssii. Toisen palkinnon senioreissa sai Lounaisrannikon Ratsastuskoulun Hanna Tikkanen ja kolmanneksi sijoittui Luhtajoen Ratsutilan Laura Pulli.
Junioreiden mestaruus meni Siilin Ratsastuskeskuksen Tiia Tuoviselle ja Montille. Saman koulun Sonja Halonen sijoittui toiseksi. Kolmannen sijan vei hollolalaisen Kylä-Hentilän tallin Eveliina Kurkela.

Ponien kouluratsastuksen kärkikaksikko Milla Tarvainen ja Henna Kuosmanen. Kuva Anu Iivanainen.
Ponien kultaa voitti Siilin Ratsastuskeskuksen Milla Tarvainen ja Siilin Veera. 14-vuotias voittaja on harrastanut ratsastusta kuusi vuotta. Hän kokee kouluratsastuksen omaksi lajikseen, mutta kilpailee myös esteratsastuksessa. Hän arvelee siilinjärveläismenestyksen salaisuudeksi säännöllisen harjoittelun ja hyvän valmentajan eli ratsastuksenopettaja Salla Huttusen. Ponihopea meni Siilin Henna Kuosmaselle. Hänkin ratsasti Siilin Veeralla. Pronssi pujotettiin Relanderin Ponitallin Pauliina Koiviston ja Tuomarinkylän ratsastuskoulun Peppi Aallon kaulaan.
Kouluratsastuksen joukkuekilpailun kolme ensimmäistä sijaa menivät kaikki Siilin Ratsastuskeskukselle. Lupaavana kouluratsastusjuniorina palkittiin Siilin Ratsastuskeskuksen Oona Niiranen. Huutosakkikilpailun voitti Lounaisrannikon Ratsastuskoulu, toinen oli Laaksolan Ratsutila ja kolmas Perniön Ponitalli.
Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuja jatketaan lauantaina iltapäivällä esteratsastuksen tervetuliaisluokalla. Ponien, junioreiden ja senioreiden estemestaruudet ratsastetaan sunnuntaina klo 9 alkaen.
Täydet tulokset: http://www.hollolanratsastajat.fi/kilpailut/tulokset/
Tiedote: Katri Klinga
Uutiset
- 14.11.2025Ossi Sopen-Luoman muistoa kunnioittaen
- 11.11.2025SRL:n 50. iltatee-webinaari on joulukuussa – puhujana ”Terapeutti-Ville”
- 10.11.2025SRL ja Horse&Rider yhdessä tukemassa hevostaitojen oppimista ja osaamista
- 10.11.2025Tervetuloa mukaan Ratsastusfoorumiin 2025
- 7.11.2025Pohjoismaiden ja Baltian yhteinen julkilausuma FEIn yleiskokouksessa
- 7.11.2025FEIn yleiskokouksessa muutoksia esteratsastuksen kansainvälisiin kilpailusääntöihin
- 5.11.2025Juristin vinkit onnistuneeseen hevoskauppaan
- 5.11.2025FEIn yleiskokouksessa äänestettäneen esteratsastuksen sääntömuutosehdotuksesta
- 30.10.2025Piia Pantsu-Jönsson nimitetty HUJOon
- 27.10.2025Ypäjällä kilpailtiin yli 330 lähdön Hevosopisto Dressage Challenge