#ratsastusunelmatodeksi – Takkulan Ratsastuskoulu haastaa muut mukaan

4.12.2025

Takkulan Ratsastuskoulu on haastanut kaikki ratsastuskoulut mukaan #ratsastusunelmatodeksi -kampanjaan lahjoittamaan ratsastusta oman alueensa vähävaraisten perheiden lapsille. Takkula lahjoittaa ilmaisen alkeiskurssin lahtelaisen perheen 8-12 -vuotiaalle lapselle, jolla ei muuten olisi mahdollisuutta ratsastaa. Valitulle perheelle ilmoitetaan valinnasta 23.12. eli juuri jouluksi. Mukaan haasteeseen ovat lähteneet jo ainakin Okeroisten Talli ja Korpikylän hevoskeskus.

Kuvituskuvassa Emma Valkeapää ja Bella. Kuva Sonja Holma. Kuva ei liity uutiseen.

 

Takkulan yrittäjä Emmi Kivelä ei suoraan osaa kertoa, mistä idea on syntynyt.

”En tiedä, onko joku sen jo toteuttanut ja alitajunta on sen sieltä matkinut. Ehkä myös joulunalusaika vaikuttaa. On kiva, että muut Lahden ratsastuskoulut ovat ottaneet haasteen vastaan”, kertoo Emmi Kivelä.

Ratsastuksenopettaja ja ratsuttaja on itse nuorena ollut haastavassa tilanteessa ja tehnyt töitä pystyäkseen käymään viikoittain tunnilla.

”Olen onneksi pystynyt tallilla auttelemaan, ja myöhemmin minulla kävi onnenkantamoinen, kun sain niin sanotun sponsorin ja poneja käyttööni ennen kuin pystyin omalla palkkatyölläni kustantamaan ratsastamisen.”

Piirros Veera Aho.

 

Kivelä kertoo, että yhteydenottoja on jo tullut kiitettävästi. Hän kertoo, että alkeiskurssin käytyä valitulla lapsella on edellytykset jatkaa toimintaa tallilla esimerkiksi hevosenhoitajana, ja saada näin jatkoa harrastukselleen.

Takkulan Ratsastuskeskuksen FB: LINKKI  
Okeroisten Tallin FB: LINKKI 
Korpikylän hevoskeskuksen FB: LINKKI