Ruotsin uusin supertähti Horse Show'hun - Jens Fredricson kilpailee Helsingissä lokakuussa
18.6.2022
Ruotsin uusin supertähti, Jens Fredricson, on vahvistanut saapuvansa Helsinki Horse Show´hun lokakuussa. Fredricson esiintyy Jäähallissa monessa roolissa - kaikki yleisölle kiinnostavia. Tuoreen kansainvälisen menestyksen myötä Fredricsonilla on realistinen mahdollisuus haastaa kaikki muut huiput maailmancupissa ja Grand Prix´ssa.
Tiedote Helsinki International Horse Show
Uskoa tähän antoi kevään maailmancup-finaalin pronssimitali, joka saattoi yllättää monet asiantuntijatkin, mutta ei Jensiä. Hän on aiemmin pystynyt vaikeina pidetyillä hevosillaan haastamaan huippuja. EM-pronssimitali Ruotsin joukkueen jäsenenä tuli jo vajaat 10 vuotta sitten, ja viime vuonna Fredricson otti ison loikan terävimpään kärkeen. Seuraava iso koitos on elokuun Tanskan Herningin MM-kilpailut, joihin hän tähtää Ruotsin joukkueen jäsenenä. Jens on pitkään jäänyt nuoremman veljensä, Peder Fredricsonin, varjoon. Nyt on mahdollista, että ennakkosuosikin Ruotsin joukkueessa ratsastavat molemmat Fredricsonin veljekset!
Fredricsonin esiintyminen Horse Show´ssa on mannaa järjestäjälle.
"Sovimme hänen kanssaan henkilökohtaisesta kutsusta Helsinkiin. Näin Ruotsin joukkuejohto voi rauhassa valita ratsastajat HIHS:iin, ja Jens tietää saavansa oman paikkansa valintakiintiön ulkopuolelta", vahvistaa tapahtumajohtaja Tom Gordin.
"Aiomme hyödyntää Jensin tuloa tehokkaasti. Hän esiintyy pääkilpailuissa, ehkäpä alemmissakin luokissa perjantaista sunnuntaihin ja lisäksi hän johtaa suosittua esteklinikkaa sunnuntaina. Takataskussa on vielä erinäisiä promotehtäviä, jossa hemmotellaan mediaa ja kävijöitä", Gordin toteaa.
Helsinki Horse Show järjestetään 19.-23. lokakuuta Helsingin Jäähallissa. Kansainvälinen osio alkaa perjantaina ja huipentuu maailmancup-kilpailuun sunnuntai iltapäivänä.
Lisätietoa tapahtumasta: www.helsinkihorseshow.fi
Uutiset
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle