Sinustako ESRAn nuorisotiimin jäsen?
18.3.2019
Sinustako Etelä-Suomen ratsastusjaoston nuorisotiimin jäsen?
Etelä-Suomen Ratsastusjaosto (ESRA) - Södra Finlands Region, etsii ratsastuksesta, hevosista, terveydestä, hyvinvoinnista ja vaikuttamisesta kiinnostuneita 16-29 -vuotiaita nuoria perustettavaan nuorisotiimiin. Tiimin jäseniksi toivotaan erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia eri ratsastuslajien parista, eri seuroista ja eri ikäryhmistä. Haemme kiinnostuneita nuoria, jotka haluavat olla edistämässä lasten, nuorten ja nuorten aikuisten monipuolista ratsastusharrastustoimintaa Etelä-Suomen alueella.
ESRA on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) Etelä-Suomen alueen aluejaosto, jonka tehtävänä on koordinoida liiton toimintaa paikallistasolla alueen seurojen kanssa. ESRA järjestää jäsenille ja seuratoimijoille koulutuksia, tapahtumia sekä tukevat seurojen toimintaa harrastetuilla. Aluejaostot myös vastaavat 2-tason kilpailukalenterista, aluemestaruuksista, sekä osallistuvat aluevalmennusten järjestämiseen.
Nyt haluamme kehittää nuorisotoimintaamme ja sen parhaimpia asiantuntijoita ovat nuoret itse. Siksi etsimme nuorista jäseniä uuteen perustettavaan nuorisotiimiin. Etelä-Suomen Ratsastusjaostolla ei ole aikaisemmin ollut tällaista toimintaa, joten pääset ryhmässä luomaan uudenlaista toimintamallia Etelä-Suomen alueelle. Nuorisovastaavana kuljen teidän ryhmän kanssa matkalla mukana ja autan ryhmää suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaansa. Keksitään yhdessä nuorisolle tapahtumia ja toimintaa! Kehitetään yhdessä koko alueen toimintaa!
Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksen joko kirjallisen tai vaikkapa lyhyen videoesittelysi itsestäsi osoitteeseen mari.lieskoski@welho.com 31.3 mennessä. Kerro itsestäsi, kokemuksestasi seuratoiminnassa ja hevosharrastuksessa sekä perustelusi miksi haluat hakea ESRA:n nuorisoryhmään.
Lisätietoja:
Nuorisovastaava
Mari Lieskoski
mari.lieskoski@welho.com
Uutiset
- 23.10.2025Ratsastusfoorumissa laaja katsaus urheilun nykytilaan ja vapaaehtoistoimintaan
- 19.10.2025Ypäjä Horse Show´ssa yli 1000 lähtöä
- 13.10.2025Uudet Pohjola-hallisarjat käynnistyvät Ypäjällä
- 8.10.2025Saana Nieminen nuorten maailmanlistan ykköseksi
- 7.10.2025Hallinto-oikeuden ensimmäinen päätös tukee ratsastusyrittäjän näkemystä alv:n soveltamisessa
- 6.10.2025Tiina Tarkkala parakouluratsastuksen maajoukkuekapteeniksi
- 3.10.2025Oona Eerola ehdolla FEIn vuoden hevosenhoitajaksi
- 29.9.2025Talvikki Järviselle ja Aino Leinolle SM-kultaa valjakkoajossa
- 25.9.2025SRL ajaa aktiivisesti järkevää ALV-käytäntöä hevosalalle
- 23.9.2025MM-matkaratsastus - Saana Nieminen seitsemäs ja nuorten joukkueelle historiallinen neljäs sija