SRL:n liikuntapäivä ratsastajille keräsi 3.000 euroa hevostaitojen oppimiseen
14.5.2025
Ratsastajainliiton Voimaa ja notkeutta satulaan -teemainen liikuntapäivä keräsi Pyynikistä tapahtumaan varattuun urheilupuistoon lähes 150 oheisliikunnasta innostunutta ilmoittautunutta. Tapahtumassa tehtiin yhteistreenejä, vietettiin mukavaa aikaa ja kerättiin hyväntekeväisyysviestissä rahaa hevostaitojen opettelun tukemiseen.

Seurojen jäsenet liikkeellä yhdessä
SRL:n liikuntapäivä ratsastajille keräsi iloisia kasvoja Pyynikin urheilupuistoon Tampereelle lauantaina 10.5.2025. Päivään oli ilmoittautunut lähes 150 liikkujaa, ja fiilis oli katossa, kun aurinko ja suhteellisen lämmin sää hemmottelivat liikkujia niin SRL:n oheisliikuntahaasteen tiimeistä kuin seurojen muista jäsenistä.
”Ratsastusharrastajien oheisliikunta on ollut esillä tänä vuonna liiton yli 200 tiimiä keränneen oheisliikuntahaasteen myötä, ja tämä yhteinen treenipäivä oli yksi vuoden kohokohdista harrastajien oheisliikuntaan. Upealla vapaaehtoisten porukalla toteutettu päivä toi paljon hyvää mieltä niin järjestäjäporukalle kuin palautteiden mukaan myös osallistujille”, kertoo tapahtumaa järjestämässä ollut SRL:n vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Emmi Korpiola.
Treeniä ja inspiraatiota
Päivän aikana treenattiin Anita Arposen, Johanna Mannisen ja Nia-Maria Gröhnin monipuolisissa treeneissä. Tapahtumassa saatiin myös kuulla seitsenottelija, sisäratojen tuoreen EM- ja MM-kultamitalistin ja pituushyppääjä, seitsenottelija Nea Lehdon mietteitä omista treeneistä ja liikunnan harrastamisen tärkeydestä.
Treenipäivänheisliikuntapisteitä olivat pitämässä treenien vetäjien lisäksi SRL:n työryhmistä Netta Tuominen, Nuoret Vaikuttajat, Pinja Lassilan johdolla Hämeen alueen nuorisotiimi sekä Saaga Auvisen vetämänä Hyvinvoiva yhteisö -ryhmä.
Yhteistyökumppani Horse&Riderilta 3.000 euroa hevostaitojen opettelemiseen
Liikuntapäivä huipentui Horse&Rider Pidä huolta -viestiin, jossa tiimit juoksivat Cooperin testissä yhteensä 39.700 metriä.
”Ihmiset olivat mukana päivässä aktiivisesti ja hyvällä energialla. Yhdessä tekemisessä on voimaa, ja se nähtiin myös viestin iloisuudessa sekä yllättävänkin hyvässä tuloksessa”, Horse&Rider -yrittäjä Maria Niskanen kertoo.
Yhteistyökumppani Horse&Rider’ltä tulee tuloksen myötä 3.000 euroa hevostaitojen oppimiseen ja opetteluun. SRL tulee tiedottamaan myöhemmin vuoden aikana, miten summa jaetaan hevostaitojen oppimisen tukemiseen.
Linkkejä vuoden oheisliikuntateemoihin:
Uutiset
- 5.2.2026Suomen Ratsastajainliitto Helsinki Horse Show'ssa 26.2.-1.3.2026
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja