Suomen Ratsastajainliiton kevätkokouskuulumiset
1.6.2010
Suomen Ratsastajainliitto piti kevätkokouksen Ypäjällä 25.4.
SRL on kasvanut 90 vuodessa huomattavaksi lajiliitoksi
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous pidettiin Ypäjällä sunnuntaina. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2009. Vuoden 2009 tulos muodostui odotettua paremmaksi ollen 89.000 euroa ylijäämäinen, kun alun perin budjetoitiin 16.500 ylijäämää. Liiiton vakavaraisuus on vahva.
Suomen Ratsastajainliitto täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Kun Ratsastajainliitto perustettiin vuonna 1920, ratsastuksella oli vain muutamia satoja harrastajia ja kolme ratsastusseuraa kahdella paikkakunnalla. Tänä päivänä lajilla on arviomme mukaan reilusti yli 150'000 harrastajaa ja Ratsastajainliitolla 426 jäsenseuraa ja 48'000 henkilöjäsentä ympäri Suomen. Ratsukäytössä on noin 30'000 hevosta. Ratsastajainliitto kuuluu kymmenen suurimman lajiliiton joukkoon.
Ratsastuskoulut ja harrastetallit ovat Suomen ratsastusurheilun kulmakiviä. Suuri osa Suomen huippuratsastajista on aloittanut ratsastajanuransa ratsastuskoulussa. Ratsastajainliiton hyväksymiä jäsentalleja oli vuoden 2009 lopussa 285, ja vuoden aikana jäseneksi liittyi 15 tallia. Uusia jäsenseuroja 425 seuran joukkoon tuli 9.
Ensimmäiset ratsastuskilpailut järjestettiin Suomessa vuonna 1911. Nykyään meillä järjestetään kansainvälisten kilpailujen ohella vuosittain noin 150 kansallista kilpailua, joissa on 18'500 lähtöä. Aluekilpailuja on 310 ja lähtöjä niissä 31'500, minkä lisäksi kilpailuja järjestetään myös seura- ja harjoitustasolla.
Ratsastuksen olympialajeja ovat este-, kenttä- ja kouluratsastus sekä paralympialaji vammaisratsastus. Muita kilpailulajeja ovat, lännen- ja matkaratsastus, valjakkoajo, islanninhevosten askellajiratsastus sekä vikellys.
SRL:n kevätkokous palkitsi kolme kultaisella ansiomerkillä
Kevätkokous myönsi kultaisen ansiomerkin Turun Ratsastajien esityksestä kaarinalaiselle Kristiina Hörkölle, joka on perheineen ollut kantava voima tunnetun Turun Malja -kilpailun järjestämisessä. Hän on pitänyt yhdessä miehensä Veikon kanssa Artukaisten tallia vuosina 1992-2008. Hörkkö on ansioitunut myös erittäin aktiivisena ja aikaansaavana seuratoimijana ja toiminnanjohtajana sekä kouluttajana.
Kultaisen ansiomerkin sai Helsingin Ratsastajien ehdotuksesta helsinkiläinen Rolf Backlund, joka on toiminut erittäin ansioituneesti ratsastuksen hyväksi jo useiden vuosikymmenten ajan monin eri tavoin. Backlund on ollut Helsingin Ratsastajien hallituksen, kilpailutoimikunnan ja valtuuskunnan jäsenenä vuosia, minkä ohella hän on hoitanut useita merkittäviä luottamustehtäviä Ratsastajainliitossa ja sen läheisissä sidosryhmissä.
Hyvinkääläinen ammattivalmentaja ja master-tason ratsastuksenopettaja Riitta Holopainen palkittiin kultaisella ansiomerkillä Hyvinkään Urheiluratsastajien esityksestä. Holopainen on ansioitunut kouluratsastuksen saralla sekä valmentajana, ratsuttajana että itse kilparatsastajana. Hän on ollut myös aktiivinen seuratoimija mm. kilpailujen ja valmennusten järjestämisessä sekä seuran hallituksen jäsenenä. Holopainen on valmentajana ja ratsastuksenopettajana hyvin vaativa, mutta samalla myös innostava ja motivoiva. Hänen tunnettuja ja menestyviä valmennettaviaan ovat mm. Emma Kanerva, Maaret Snäll, Mira Rantalainen, Sanna Jahnukainen, Ilona Tuominen, Iina Holopainen, Saara Toivonen ja Nelli Pöllänen.
Uutiset
- 30.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-sarja huipentuu finaaleihin Ruskeasuon remontoidulla Olympiakentällä
- 29.7.2025Ratsastajainliiton uutta maajoukkuejohtoa nimetty – kansainvälisiä lisäyksiä vielä tulossa
- 27.7.2025Valtteri Gundersby ja Clavina Y Myrkyn Pohjola GP’n parhaat, Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki vuoden 2025 suomenhevosvoittajat
- 26.7.2025Myrkyn Pohjola viikonloppu käyntiin - Tervonen, Korhonen ja Tapani Pohjola-osakilpailuissa voittoon
- 24.7.2025Vikellyksen nuorten ja junioreiden MM-kilpailut ja senioreiden EM-kilpailut Itävallan Stadl Paurassa ensi viikolla
- 23.7.2025Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut siirretään Ypäjän Black Horse Areenalle
- 23.7.2025Koko maan kattavat Tallille! -tapahtumat käynnistyvät jälleen
- 22.7.2025Suomella mukana juniorijoukkue kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Le Mans’ssa
- 20.7.2025Kansallisen tason kenttäratsastuskilpailu Ranskalainen viikonloppu toi joukkue-SM -kisahuuman Lempäälään ja Tampereelle
- 20.7.2025Esteratsastuksen Euroopan mestaruuden on voittanut Richard Vogel ja United Touch S