Tammojen luomisten ja varsojen kuolinsyyt syyniin
1.6.2010
Hevostietokeskus ja Evira selvittävät yhteistyössä tammojen luomisten, varsojen kuolintapa-usten sekä ns. talliongelmien syitä Itä-Suomen alueella. Tutkimukset ovat alueen hevosenomistajalle ilmaisia. Selvityksen avulla pyritään kohdentamaan terveydenhoidon neuvontaa entistä tarkemmin luomis- ja kuolintapausten vähentämiseksi.
Selvityksen kohteena ovat erityisesti tammojen luomisten syyt sekä alle puolivuotiaiden varsojen epäselvät kuolintapaukset. Tässä ikäryhmässä infektiotaudit ovat merkittäviä sairauden aiheuttajia, joten luomisen ja kuolinsyyn selvitykset sisältävät myös tärkeimpien aiheuttajabakteerien ja virusten osoituksen.
Tamman luomis- ja varsan kuolintapauksessa tulee ensin ottaa yhteyttä omaan hoitavaan eläinlääkä-riin, joka päättää kuolinsyyselvityksen tarpeesta. Lähetettävät näytteet toimitetaan Kuopion Eviran toimipisteeseen. Luomistapauksissa tulisi sikiön lisäksi toimittaa tutkittavaksi myös jälkeiset. Jotta näytteet olisivat tutkimuskelpoisia, tulee näyte toimittaa laboratorioon mahdollisimman pian tapa-uksen jälkeen.
Myös infektioiden aiheuttamia ns. talliongelmia selvitetään
Mikäli tallilla on useampia hevosia sairastunut ja epäillään infektiotautia, tulee ensin ottaa yhteyttä omaan hoitavaan eläinlääkäriin, joka tuntee tallin olosuhteet ja sairaushistorian. Eläinlääkäri päättää tutkimustarpeesta ja ottaa näytteet. Talliongelmien selvityksessä hevosilta otetaan verinäytteitä tai hengitysteiden sivelynäytteitä, jotka tutkitaan Evirassa bakteeri- ja virustautien varalta. Tutkittavia tauteja ovat mm. pääntauti, hevosinfluenssa ja hevosten herpesvirustartunta.
Kaikkien näytteiden lähettämisestä on aina sovittava oman eläinlääkärin ja Kuopion Eviran kanssa. Virologiset näytteet voi eläinlääkäri toimittaa myös suoraan Eviran eläintautivirologian tutkimusyk-sikköön Helsinkiin. Evirasta saa myös lisäohjeita näytteiden lähettämisestä. Hanke maksaa kaikki yllämainitut eläinlääkärin lähetteellä pyydetyt tutkimukset (ei lähetys ja kuljetuskustannuksia).
Lähetteen tutkimuksiin voi tehdä omistaja, mutta täsmälliset tiedot epäillyistä diagnooseista ja annetuista hoidoista ovat arvokkaita taustatietoja tutkimukselle ja ne eläinlääkärin tulisi lähettää lähetteen täydennykseksi Eviraan esim. sähköpostilla tai faksilla. Tarkempia tietoja asiasta on saatavilla Hevostietokeskuksen, Eviran sekä Mikkelin, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hevosjalostusliittojen nettisivuilta.
Hevosten kuolinsyyselvitykset ovat osa Suomen Hevostietokeskus ry:n Hevosten hyväksi - hanketta, jonka tavoitteena on hevosten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Itä-Suomessa. Hanketta rahoittavat Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskukset (Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin).
Hevostietokeskuksen tiedote 25.3.
Uutiset
- 5.2.2026Suomen Ratsastajainliitto Helsinki Horse Show'ssa 26.2.-1.3.2026
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja