Vikellyksen MM-kilpailuissa Budapestissä oli kolme suomalaista yksinvikeltäjää
28.8.2021
Vikellyksen maailmanmestaruuskilpailuihin Budapestiin, Unkariin osallistuivat Jessica Laxén, Liina Saarela ja Lotta Merinen, ja joukkueenjohtajanaan Paula Grönroos. Yksinvikellyksen osallistuvat suomalaisvikeltäjät esittivät ensimmäisen kierrokseen ohjelmat, perusliikkeet että vapaaohjelman.

Laxén onnistui parhaiten saaden kokonaistulokseksi 7,043. Hän oli sijalla 24. Liina Saarela oli 33. tuloksella 6,349. Molempien hevosena oli Condor ja juoksuttajana Libuse Hablovicova. Lotta Merinen oli 38. tuloksella 5,598. Merinen vikelsi hevosella KCM Vaultinghorses Lordilla, jota juoksutti Andrea Barczi.
”Vikeltäjien Jessica Laxénin, Lotta Merisen ja Liina Saarelan MM-kilpailut ovat tulleet päätökseen senioreiden MM-kilpailuissa Budapestissä. Kovatasoisessa kilpailussa ei vältytty vaikeuksiltakaan, kun kolmikko joutui vaihtamaan hevosta juuri ennen kisaa. Tästä huolimatta suomalaisilta nähtiin hienoja ja tasaisia suorituksia areenalla lainahevosilla”, joukkueenjohtaja Paula Grönroos kertoi.
Lauantaina on vuorossa toinen kierros, jossa ovat tekninen ohjelma ja sunnuntaina viimeinen vapaaohjelma. Toiselle kierrokselle pääsevät mukaan ensimmäisen kierroksen 15 parasta vikeltäjää.
Vikellyksen maailmanmestaruuskilpailut 2021
Tulokset 27.8.
Yksinvikellys, naiset, ensimmäinen kierros, perusliikkeet ja vapaaohjelma
1) Jasmin Lindner, juoksuttaja Klaus Haidacher, hevonen Dr Doolittle 5, AUT 8,782
...24) Jessica Laxén, Libuse Hablovicova, Condor, FIN 7,043
...33) Liina Saarela, Libuse Hablovicova, Condor, FIN 6,349
... 38) Lotta Merinen, Andrea Barczi, KCM Vaultinghorses Lord, FIN 5,598
Täydet tulokset: LINKKI
Järjestäjä: https://www.budapestvaulting2021.com/en/news
Päivitetty 27.8. julkaistua tiedotetta 28.8. joukkueenjohtajan kommentilla.
Uutiset
- 22.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailuissa koulukokeet ratsastettu
- 20.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
- 18.8.2025KePan aloituskokous keräsi asiantuntijat yhteen
- 17.8.2025Vuokko Toivanen vikellyksen lajimestariksi
- 15.8.2025Helsinki Horse Show´ssa aiempaa enemmän luokkatarjontaa suomalaisille
- 15.8.2025Anna Kivistö puolustaa mestaruutta 16.-17.8. vikellyksen SM-kilpailuissa Ypäjällä
- 14.8.2025Helsinki Horse Show 2026 – ”Visiona kasvaa maailman parhaaksi ratsastuskilpailuksi”
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 11.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali