Sonetta Humala juniorien Suomen mestariksi Harjussa

3.9.2018

Harjussa järjestettiin viime viikonloppuna hienot kenttäratsastuskilpailut. Juniorien Suomen mestaruuden voitti Sonetta Humala - Nahaj, hopeaa sai Elmo Laiho - Elsa's Isabelle ja pronssia Kiara Herranen - Cordelette.

Junioreiden Suomen Mestaruuden voittanut Sonetta Humala ja Nahaj.

Sonetta Humala juniorien Suomen mestariksi Harjussa

Viikonloppuna Harjun oppimiskeskuksessa järjestettiin kenttäratsastuskilpailut, joissa oli mukana ennätysmäärä ratsukoita. Kilpailussa ratsastettiin yhteensä 123 starttia kahden päivän aikana.

”En muista, että olisi ollut näin paljon osallistujia aikaisemmin”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Osmo Metsälä. Harjun kisojen suosio on kovassa kasvussa myös yleisön keskuudessa, sunnuntaina kisoja seurasi noin 300 katsojaa paikan päällä.

Sateisesta säästä huolimatta kilpailut sujuivat kaikin puolin loistavasti. Tuomaristo ja kilpailijat kehuivat Harjun upeita puitteita, ja erityistä kiitosta saivat kisojen järjestelyt. FEI Safety Officer Seija Hacklinin mielestä Harju onnistui järjestämään Suomen parhaat kenttäkilpailut.

Junioreiden Suomen Mestaruuden Nahaj-hevosellaan voittanut Sonetta Humala Kangasalan Ratsastajista kertoi olevansa onnellinen ja kiitollinen. ”Kilpailu meni odotettua paremmin, minulla oli huippufiilis koko kisan läpi”, iloitsee Humala. ”Iso kiitos kuuluu Tuija Rosenqvistille ja AkiKarhapäälle sekä äidilleni, kun he jaksoivat minut tänne tsempata. Heidän avullaan pystyin pitämään oman pääni kasassa ja nostamaan hevosen parhaat puolet esille”, Humala kiittää.

Lauantaina järjestetty Riders Briefing Evening oli ainutlaatuinen tilaisuus, eikä vastaavaa tapahtumaa järjestetä muissa kisoissa Suomessa. Tilaisuudessa kilpailijoilla oli mahdollisuus tutustua maastoesteratoihin videon avulla sekä kysyä yksityiskohdista maastoradan suunnittelija Aki Karhapäältä. Ilta huipentui herkulliseen illalliseen Kiessin Vintin maalaisromanttisissa tiloissa.

Palkintojenjaoissa mukana olivat kilpailun johtaja Minna Pekkala, tuomariston puheenjohtaja Osmo Metsälä sekä Harjun oppimiskeskuksen rehtori ja toimitusjohtaja Mika Palosara. ”Hienoa, että Harju on pidetty kisapaikka”, iloitsee Palosara. ”Pidän kilpailujen kehittymissuuntaa hyvänä. Kaikesta huomaa, että koneisto on hioutunut ja kilpailujärjestelyt sujuvat hyvässä yhteistyössä”, Palosara jatkaa. ”Kun yhdessä tehdään ja kaikki ponnistelevat asian eteen, ei lopputulos voi olla muuta kuin priimaa”.

Palosara kiitti myös toimijoita, yhteistyökumppaneita ja omia sekä ulkopuolisia toimihenkilöitä. Erityisen kiitoksen ansaitsivat Harjun oppimiskeskuksen opiskelijat, joiden huikea työpanos takasi kisojen onnistumisen.

 

TULOKSET:

Kenttäkilpailu, Luokka 1, 80 cm avoin kaikille

1) Jaana Pulkkinen / Gottfrid (E-KR), 27,9, 2) Suvi Takko / Pinewood Dylan (GR), 29, 3) Jenni Tauschi / Pa-De-De (EKR), 32,1, 4) Ira Mäki / Lafetas (POM), 32,6, 5) Suvi Kuisma / Me Oh My (KR), 33,6, 6) Belinda Ahlberg / Hrogas (POM), 34,6, 7) Julia Nikkanen / Wilbert II (LmR), 34,7, 8) Tuuli Arola / Hilmin Hovi (HAMR), 34,7, 9) Emmi Kivelä / Quartal (E-KR), 35,8, 10) Emma Hakkarainen / Poli du Rouet (KOR), 36,3, 11) Salla Pihkanen / Wii Isidore (TARI), 36,4, 12) Emmi Kivelä / Loisto-Vinha (E-KR), 36,6, 13) Kerttu Hakkarainen / Ricardo III (KOR), 36,8, 14) Isla Hällström / Eterma (POM), 38,3, 15) Henna Tolvanen / Karabella (Hurjat), 39,2, 16) Sirkku Riitala / Labrada II MG (KR), 39,7, 17) Helmi Luoto / Tiana (POM), 40,3, 18) Maria Sell / Mighty Ruler (KJR), 41,3, 19) Kirsi Oksanen / Thunder Of Love (IiRat), 41,6, 20) Jaana Reponen / Hiekharju Napakka (EKR), 42,2, 21) Laura Hassel / Bonmahon Bridge Stone (KkR), 42,7, 22) Terhi Tyni / Risukon Tohina (PR-BR), 44, 23) Dora Horto / Hunter (KOR), 46,3, 24) Heidi Päivärinta / Attam (POM), 52,7, 25) Patrizia Onza / Devlin Stone (HURA), 59,1, 26) Päivi Kallionpää / Jesmiinala (IiRat), 64,8, 27) Julia Virkkala / Pomeranets (EKR), 71,8, 28) Johanna Partia / Kenedijs (EKR), 72,8, 29) Anna Niska / Tropic Night (POM), 89,8, 30) Elina Lohiniva / Tay Nombre Uno (OR), 143,4, 31) Nea Taipale / Noviisi (RATSU) , 32) Titta Tihula / Kiara 22 WPB (Hurjat) , 32) Ronja Kivirinta / Condor Utopia (KF) .

 

Kenttäkilpailu, Luokka 2, 90 cm avoin kaikille

1) Niina Holmberg / Mecenas (POM), 30,5, 2) Johanna Luoma / Nisos (Skura), 33,3, 3) Heidi Päivärinta / Perfecta (POM), 36,7, 4) Amelia Kettunen / Grzech (RaVe), 36,9, 5) Kaisa Klemola / Arizona (NURK), 37,6, 6) Anselmi Laiho / Ewan Stone (YR), 38,2, 7) Axel Lindberg / Kinesha (HusR), 38,4, 8) Rhea Holmalahti / Elchonas (HA-71), 39, 9) Vilma Virtanen / Edelgraefin VM 2933 (LaRS), 39,2, 10) Kristiina Aitta / Wild Day (OR), 40,3, 11) Sini Lindroos / Rising Sun (KF), 41,5, 12) Jenni Harjula / Cashcas (TR), 42,1, 13) Kati Kemppainen / Patna (OR), 42,3, 14) Kirsi Oksanen / Hardas (IiRat), 44, 15) Ida Yrttiaho / Sindibad (KRS), 44,1, 16) Henna Kaskinen / Petit Prince (WBR), 44,3, 17) Heli Rainio / Hero Hurmaus (SUORA), 44,4, 18) Tiina Jokinen / River's Ilima Baby (OR), 45,8, 19) Eerika Sällinen / Emperon (LmR), 47,4, 20) Kaisa Korpelainen / Dio I (KMR), 50,9, 21) Niina Hotakainen / Amelia (OR), 52,3, 22) Katja Passoja / Bad Boy 2 (Lu-SaR), 52,4, 23) Garin Helenius / Come Back Sissy (LR TEAM), 56,3, 24) Heidi Mänttäri / Clayton (Skura), 59,2, 25) Susanna Järäinen / Bella Donna (RUSKO), 60,3, 26) Linda Immonen / Yty-Loimu (SuoVaRi), 63,3, 27) Venla Laitinen / Evita HX (RvR), 63,5, 28) Tiia Husa / Libras II MG (LaRat), 66,4, 29) Johanna Soiluva / Pin Rock's Fade to Black (HeWi), 68,1, 30) Olivia Korpi / Balaton II (SkaRa), 68,4, 31) Noora Hämäläinen / Cassandra V (PRP-72), 71,3, 32) Kati Keskinen / Wallenberg Soulmate (KARA), 80, 33) Salla-Mari Tuorilainen / El' Roy (IiRat), 81,2, 34) Hedwig Wikström / Cantucci (HURA), 82,3, 35) Hannele Kihlström / Firecape Daniel (KRS) , 35) Amelia Kettunen / Hilton Ilo (RaVe) , 35) Emmi Hämäläinen / Vääntövoima (PRP-72) , 35) Johanna Kujala / Medoc's Memory (NURK) , 35) Martina Häggblom / New Blessing (PeuRa) , 35) Bea Oksanen / El Barrio (ImRa) , 41) Miila Mättölä / Reventon M (EKR) , 42) Heli Rainio / Valtteri Valloitus (SUORA)

 

Kenttäkilpailu, Luokka 3, 105 cm avoin kaikille

1) Katariina Kuronen / Devina D'09 (PeuRa), 37,2, 2) Sini Mänttäri / Fieldhill Fantasy (KkR), 41,7, 3) Kristiina Hurmerinta / Millway's Rosec (SkaRa), 44,4, 4) Anna Lehto / Micador Y (E-KR), 48,1, 5) Anna Lehto / Maurice The Dude (E-KR), 51,4, 6) Veera Manninen / Avanti (PRP-72), 54,3, 7) Marika Anttila / Hermes (Skura), 60,9, 8) Sini Mänttäri / Zandor III (KkR), 61,8, 9) Aki Karhapää / Duchess Diamond (LmR), 64,4, 10) Pentti Raiski / Cilene (PUNRA), 88,6, 11) Stina Leskelä / Varga (PJR), 108,3, 12) Janette Kulo / Kolins (KARA), 109,2, 13) Kristiina Hurmerinta / Tycjan (SkaRa) , 14) Wilhelmiina Poikkeus / Deloughtane Winsarco (PRRC) , 15) Linda Immonen / Kandelus (SuoVaRi) , 16) Veera Pitkänen / Linas (EKR) , 16) Anselmi Laiho / Candyman Joe (YR).
 

Kenttäkilpailu, Luokka 4, Helppo, Junioreiden SM

1) Sonetta Humala / Nahaj (KARA), 34,1, 2) Elmo Laiho / Elsa's Isabelle (YR), 34,5, 3) Kiara Herranen / Cordelette (SRC), 37,3, 4) Nelli Pekkarinen / Faith (TRS), 37,4, 5) Nea Rissanen / Erica (ITR), 37,8, 6) Anni Huovinen / Quintero B (WIUHU), 38,5, 7) Aada Puranen / Dioradus G. (MEHE), 38,7, 8) Lumi Joutsen / Karmeelia (LOR), 41,1, 9) Villiruusu Hanhilahti / Hemiris (TARI), 42,1, 10) Emmi Tapio / One Wind (HkR), 47,7, 11) Monica van Assendelft / Chupito M (POM), 50,7, 12) Hedwig Wikström / CVR Shakiro (HURA), 73,6, 13) Elmo Laiho / Krogårdens Tenor (YR), 91,7, 14) Kaisa Klemola / Pfaff (NURK).

Nelli Pekkarinen ja Faith suorittamassa Harjun kenttäratsastuskilpailujen maastoesteosuutta sunnuntaina. Kuva: Katja Vaske.

Luokan 2 sijoittuneet palkintojenjaoissa nurmikentällä. Kuvaaja: Katja Vaske.

 

Tiedote / Harjun Oppimiskeskus, Katja Vaske.