Stephanie Holmén Helsinkiin

17.9.2018

Stephanie Holménin tarina on kuin sadusta. Ruotsalainen nuori lahjakkuus nähdään Horse Show'ssa.

Stephanie Holmén ja Flip's Little Sparrow.

Stephanie Holmén Helsinkiin - Ruotsalainen Fairy Tale

Ruotsalaisen Stephanie Holménin tarina on upea esimerkki siitä, mitä hevosurheilussa voi saada aikaiseksi unelmilla, kovalla työllä ja periksiantamattomuudella. Nuoren Steffin ura lähti nousukiitoon, kun lahjakas ja ahkera ratsastaja sai neljä vuotta sitten työpaikan Peder Fredricsonin tallilta Grevlundasta. Juuri tällä hetkellä hän on Ruotsin estejoukkueessa Tryonin MM-kisoissa hevosella Flip´s Little Sparrow.

Steffin pomo, Euroopan mestari ja olympiahopeamitalisti Peder, kuuluu luonnollisesti myös kovatasoiseen MM-joukkueeseen, joka on yksi mitalisuosikeista. Peder sanoo ratsuttajastaan, että on aivan yhtä vaikeaa löytää hyvä hevonen kuin Steffin tasoinen ratsastaja. Aluksi vain nuoria hevosia ratsastanut Steffi haluttiin pitää Grevlundassa, siksi hänelle annettiin reilu vuosi sitten ratsastettavaksi kansainvälisen tason ratsu, legendaarisen Butterfly Flipin varsa Flip’s Little Sparrow.

Viime keväänä ratsukko alkoi paukuttaa tuloksia. Ensin voitto uran vasta toisessa maailmancupissa Zurichissä. Sitten toinen tila Göteborgin Grand Prix´ssa. Niitä seurasivat hyvät sijoitukset Ommenin ja Hicksteadin GP-luokissa ja tasaisen varmat radat Hicksteadin Nations Cupissa.

Nämä tulokset riittivät joukkueenjohtajalle Henrik Ankarcronalle, joka nimitti Steffin joukkueensa viidenneksi ratsastajaksi. Vaatimaton Steffi puolestaan antoi kunnian hevoselleen. ”Kaikki tämä on luonnollisesti Sparvenin ansiota.”

Tiedote / Helsinki Horse Show 17.9.