Askellajiratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut Ypäjän Hevosopistolla 10.-13.7.

7.7.2025

Iita-Maria Ahtiaisen arkistokuvassa Arnor Dan Kristinsson ja Viktor Frá Reykjavik

 

Suomen Islanninhevosyhdistys ry:n tiedote

Kilpailut tuovat Ypäjälle yhteen niin maamme huiput kuin tulevaisuuden tähdetkin! Tapahtuma on koko islanninhevosyhteisön vuoden kohokohta. Viikonlopun aikana kilpaillaan sekä passijuoksuissa että töltti- ja askellajiluokissa niin SM- kuin lajimestaruustitteleistä.

Vaikka haastava maailmantilanne näkyy hevoskilpailuidenkin rintamalla, odotamme tänä vuonna askellajikilpailuihin suurta osallistujamäärää, ratsukoita ja yleisöä. Startteja on luvassa noin 180. Huikeista suorituksista nauttimisen lisäksi kävijöille on tarjolla kahvila-ravintola palveluita, VIP-teltta sekä näytteilleasettajia myyntituotteineen. Lisäksi nuoriso pääsee mukaan kepparitunnelmaan.

Ensimmäiset SM-mitalit ratkotaan perjantaina 11.7. aamulla alkavassa passiluokassa. Viikonlopun aikana ratsastetaan ovaaliluokkien karsintoja, ja mitalisijat ratkotaan finaaleissa huipentumana sunnuntaina 13.7. A-fiinaalipäivässä. Kilpailun alustava aikataulu on SIHY:n tapahtumasivuilla, Facebook-tapahtumasivuilla, IceTest NG-sovelluksessa ja ticker.icetestng.com sivulla. 

Lipunmyynti on kilpailualueen portilla. Mikäli haluat nauttia Suomen parhaiden ratsukoiden suorituksista paraatipaikalta, voit ostaa itsellesi VIP-pääsylipun kilpailuihin joko lauantaille tai sunnuntaille, tai vaikka molemmille päiville! VIP-lippuja on rajoitettu määrä ja ne myydään ennakkoon SIHY Shopissa. Livestream -lähetystä kilpailuista ei tänä vuonna ole, joten kilpailutunnelmaan pääsee parhaiten paikan päällä.

Seuraa kilpailujen Facebook-sivua ja Instagram-tiliä @suomenislanninhevosyhdistys, niin pysyt ajan tasalla kaikesta mitä kilpailut tarjoavat! 

Lämpimästi tervetuloa!

Instagram @suomenislanninhevosyhdistys
Facebook https://www.facebook.com/islanninhevostenSM/

Lisätietoa tapahtumasta
Kirsi Nyström, kilpailujen johtaja
suomenmestaruuskilpailut@islanninhevonen.net

Suomen Islanninhevosyhdistys ry
www.islanninhevonen.net

Kilpailuja on tukemassa tärkeä joukko yhteistyökumppaneita suuri kiitos heille!