Hae liiton valmennusrenkaisiin kaudelle 2025-2026!
15.8.2025
Maajoukkue- ja aluevalmennuksiin haku on avoinna 17.8.2025 asti
SRL:n maajoukkuevalmennus on suunnattu ratsukoille, joiden tavoite ja tulosennuste jo annettujen kilpailunäyttöjen perusteella on kansainvälisen menestyksen saavuttaminen omassa ikäryhmässä lähimmän kahden vuoden aikana. Varsinaisen A-maajoukkueen lisäksi osassa lajeista ja ikäryhmistä toimii myös A-kehitysrengas, johon kuuluvien ratsukoiden oletetaan kehittyvän maajoukkuetason tehtäviin lähimmän parin vuoden aikana. Olympialajeihin (este, kenttä) ei ole varsinaista hakua ja lajeihin on avoin katsastustilaisuus syksyn aikana. Muiden lajien osalta täytetään hakemus.
Kouluratsastuksen maajoukkuekatsastukseen haetaan aluevalmennuksen kautta. Poikkeuksena ratsukot, jotka ovat saavuttaneet EM-kvaalit omaan ikäluokkaan (kansainvälisestä kilpailusta FEI:n oman ikäluokan joukkue- tai henkilökohtaisesta ohjelmasta 64% tai enemmän). Kyseisten ratsukoiden tulee lähettää hakemuksensa maajoukkuevalmennukseen, mutta he voivat saapua suoraan ensimmäiselle leirille.
SRL:n aluevalmennus on suunnattu alue- ja kansallisella tasolla kilpaileville urheilijoille. Ensisijainen kohderyhmä olympialajien aluevalmennuksessa ovat poni- ja lapsiratsastajat, juniorit sekä nuoret ratsastajat. Mikäli valmennusrenkaissa on tilaa, niihin voidaan ottaa mukaan kaikkia muitakin ratsukoita, kuten U25- ja senioriratsastajia sekä nuoria hevosia ja suomenhevosia.
Lisätietoa valmennuksista sekä hakulomakkeet valmennusrenkaisiin löytyvät sivulta https://www.ratsastus.fi/kilpailu-ja-valmennus/valmennus/haku-mj-ja-aluevalmennuksiin/
Ajankohtaista
- 25.2.2026Ajankohtaisinfo hevosten EHV1-viruksesta -webinaari 26.2.2026
- 24.2.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 9
- 20.2.2026Helsinki Horse Show’n varotoimenpiteet hevosten herpes- ja muiden virusten osalta
- 20.2.2026Muutoksia kouluohjelmiin 1.4.2026 alkaen
- 19.2.2026Lippuarvonta suoritettu
- 19.2.2026Ratsastajainliitto lausui hevosten hyvinvointiasetukseen ehdotetuista muutoksista
- 19.2.2026SRL:n Tähtiseuravalmennuksella tavoitteet todeksi
- 19.2.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 8
- 18.2.2026Tärkeä tiedote virustautitilanteesta
- 17.2.2026SRL:n hallituksen kokouksen 17.2.2026 päätöksia