Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 9.1. päätöksiä
13.1.2026
Ratsastajainliiton hallituksen jäsenet kokoontuivat perjantaina 9.1. Pitäjänmäen Sporttitalolle vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.
Ajankohtaisia asioita
Vuoden 2025 vaihteen talousmateriaalit olivat hallituksen kokousmateriaaleissa perehdyttävänä. Vuoden 2025 tulos on toteutumassa ennusteen mukaisesti ylijäämäiseksi ja taloushallinnossa aloitetaan tilinpäätöksen laatimista. Vuoden alun jäsenmaksukampanja on käynnissä ja vuoden 2026 jäsentilanteen ensimmäinen seuranta päivä on 24.1. Vuoden 2025 jäsenmäärä oli noin 700 jäsentä pienempi kuin vuotta aiempi vertailuarvo. Juniorijäsenten määrä on ilahduttavasti hienoisessa kasvussa.
SRL sai Maa- ja metsätalousministeriöltä nimeämispyynnön eläinlääkintävahinkojen arviolautakuntaan. Hallitus vahvisti yhteisen esityksen Suomen Hippoksen kanssa, joka oli Isa Hallman (varalla Ninja Karikoski).
Hallituksen jäsenille esiteltiin suunnitelma strategiaprosessin toteuttamisesta. Strategian laatimista valmistellaan hankkimalla taustoittavaa materiaalia ratsastus- ja hevosharrastajista sekä seura- ja tallijäsenistä. Kevätkokousta edeltävänä lauantaina 18.4. järjestetään Strategiaseminaari. Sen jälkeen käynnistyy varsinainen strategiatyö, jossa osallistetaan Ratsastajainliiton luottamustoimijoita ja sidosryhmiä.
Aluepäivien järjestelyistä vastaa tänä vuonna Itä-Suomen aluejaosto. Rantasalmella Järvisydämessä 23.-25.1.2026 pidettävään tapahtumaan osallistuu hallituksesta Carina Nyholm sekä toimistolta Kaisa Kähö ja Jukka Koivisto.
Hallituksen järjestäytyminen
Hallitus kävi keskustelun hallituksen jäsenten vastuualueista ja valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajaksi Carina Nyholmin.
Hallitusjäsenten aluevastuut:
- ESRA – Valtteri Gundersby
- Häme – Salla Varenti
- Itä-Suomi – Aki Karhapää
- Kaakkois-Suomi – Carina Nyholm
- Keski-Suomi – Emilia Vättö
- Lounais-Suomi – Dan Björklöf
- Pohjanmaa – Carina Nyholm
- Pohjois-Suomi – Marjukka Manninen
Hallitusjäsenten lajivastuut:
- Esteratsastus – Dan Björklöf
- Kouluratsastus – Marjukka Manninen
- Kenttäratsastus – Aki Karhapää
- Lännenratsastus – Valtteri Gundersby
- Vikellys – Salla Varenti
- Matkaratsastus – Aki Karhapää
- Pararatsastus – Emilia Vättö
- Valjakko – Salla Varenti
- Working Equitation – Emilia Vättö
- Askellajiratsastus – Dan Björklöf
Hallitusjäsenten työryhmävastuut:
- Huippu-urheilun johtoryhmä – Marjukka Manninen
- Alueiden puheenjohtajisto – Carina Nyholm
- Seuratoiminnan ohjausryhmä – Carina Nyholm
- Talliryhmä – Salla Varenti, Emilia Vättö
- Vastuullisuustyöryhmä – Dan Björklöf
- Hevosen hyvinvointityöryhmä – Salla Varenti
- Työvaliokunta – Manninen, Nyholm, Gundersby
- Sääntövaliokunta - Valtteri Gundersby
- Koulutusvaliokunta – Salla Varenti
- Palkitsemistoimikunta – Carina Nyholm (pj), Emilia Vättö
Muut vastuualueet
- Talous – Marjukka Manninen, Dan Björklöf
- Yhteiskuntasuhteet – Marjukka Manninen
- Viestintä ja markkinointi - Emilia Vättö
- Yhteistyökumppanit - Aki Karhapää
Organisaation matkakustannusten korvaaminen
Päätettiin, että liiton toimintaan osallistuvien henkilöiden matkakustannusten korvaamisessa noudatetaan Verohallinnon päätöstä verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2026. Lähtökohtaisesti eri toimijoita kehotetaan välttämään tarpeetonta matkustamista, käyttämään ympäristövastuullisinta ja edullisinta matkustustapaa sekä tekemään matkajärjestelyt hyvissä ajoin kustannusten säästämiseksi.
Valtakunnallisten työryhmien vahvistaminen
Hallitus vahvisti esityksen mukaiset työryhmien kokoonpanot, joista viestitään erikseen.
Urheiluasiat
Lajikomiteat
Hallitus nimesi lajikomiteoiden kokoonpanot.
- Kouluratsastus: Paula Nystén (pj.), Marko Björs, Stella Hagelstam, Sonja Lesch, Lilli Luoma, Osmo Metsälä, Mari Oila ja Anna von Wendt
- Esteratsastus: Juho Norilo (pj.), Cecilia Gundersby, Teppo Hakala, Nina Konkari, Mira Rantanen, Markku Söderberg ja Anu Tuomi (asiantuntijat: Päivi Granat, Mikko Mäentausta ja Mika Somerkallio)
- Kenttäratsastus: Hillevi Huttunen (pj), Linda Immonen, Heli Lehto, Laura Nieminen, Kalle Nykänen, Maria Rikala ja Jonna Salkinoja
- Matkaratsastus: Heidi Laurinen-Nokua (pj), Merene Hovilainen, Miia Marita Kouvalainen, Linda Lampinen, Tanja Lampinen, Mari Marjatsalo, Rita Törmä ja Eeva Vainio
- Lännenratsastus: Lotta Koivula (pj), Mari Männynväli ja Laura Takala
- Vikellys: Oona Pekkala (pj.), Anna Kivistö, Jessica Laxén, Ilona Palin, Arnika Palomurto, Viivi Silvast, Tea Taipale, Jessica Tammisto, Sanna Tapojärvi-Rasi ja Vuokko Toivanen
- Parakomitea: Tanja Sellman-Rauhamäki (pj), Marita Enqvist, Mia Honkavuori, Suvi Javanainen, Johanna Lindblad, Osmo Metsälä ja Riikka Saastamoinen.
- Valjakkoajo: Maija Karhusaari (pj.), Ann-Katrin Finell, Elna Jokinen, Hannu Kalalahti, Carita Ojala, Ben Simonsén, Margit Ranta, Outi Sorsa ja Taija-Tuulia Tammelin
- Working Equitation: Nora Brandt (pj), Tuija Savolainen, Ami Sunna ja Jaana Teräsaho-Harainen
Lajisääntöjen, valintakomiteoiden ja -kriteerien sekä SM-lajien ja ryhmien vahvistaminen
Liiton kilpailusääntöjen mukaisesti hallitus vahvistaa lajisäännöt, sarjakilpailu- ja mestaruussäännöt sekä yleisten kilpailusääntöjen liiteaineiston. Hallitus vahvisti esityksen mukaiset koulu-, parakoulu-, kenttä-, matka- ja lännenratsastuksen sekä valjakkoajon lajisäännöt sekä kouluratsastuksen sarjakilpailusäännöt. Esteratsastuksen sarjakilpailusääntöjen vahvistaminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen. Hallitus vahvisti yleisten kilpailusääntöjen liitteet sekä esteratsastuksen, vikellyksen ja working equitationin lajisäännöt sähköpostikokouksessa vuoden 2025 lopulla.
Urheilujohtaja Koivula esitteli hallitukselle vahvistettavaksi este-, koulu-, parakoulu-, kenttä- ja matkaratsastuksen sekä vikellyksen ja valjakkoajon valintakomiteat ja valintaperusteet. Hallitus kävi niistä keskustelun ja vahvisti ne muutamilla huomioilla.
Hallitus vahvisti esityksen mukaiset SM-kilpailuiden lajit ja ryhmät.
Kurinpitomaksujen vahvistaminen
Hallitukselle vahvisti esityksen mukaiset kurinpitomaksut vuodelle 2026. Tarvittaessa keskustelua kurinpitomaksujen suuruudesta jatketaan työryhmässä, joka valmistelee muutosesitystä KS I:n kohtaan 42.4. Muutosesityksen tavoitteena on poistaa hallitukselta päätösvalta hevosen sopimatonta kohtelua koskevan asian siirtämisestä kurinpitolautakunnalle.
Huippu-urheilun johtoryhmä
Hallitus kävi keskustelun Hujon toimintamallista, organisoitumisesta ja puheenjohtajasta käynnissä olevan olympiadin loppuun. Puheenjohtaja Manninen esitti Hujon puheenjohtajaksi Satu Väihköstä, joka oli jo tehnyt hallitukselle esityksen Hujon kokoonpanosta. Hallitus kävi esityksestä keskustelun ja nimesi Hujon kokoonpanon esityksen mukaisesti. Asiasta on viestitty erikseen. Hujon puheenjohtaja Väihkönen kutsuttiin hallituksen kokoukseen 5.3. antamaan huippu-urheiluun tilannekatsaus.
Lisäksi hallitus kävi Väihkösen esityksestä keskustelun päivitetystä Hujon kirjauksesta Hyvä hallintotapa -asiakirjaan. Esitettyä kirjausehdotusta pidettiin toimintaa selkeyttävänä, mutta siihen tehtiin lisäkirjaus muiden, ns. pienten, lajien osalta.
Lajikomiteoiden toimintasuunnitelmat vuodelle 2026
Syyskokouksessa päätetyn mukaisesti SRL:n toimintasuunnitelmaan liitetään lajikomiteoiden toimintasuunnitelmat, ja komiteoita pyydettiin toimittamaan ne 31.12.2025 mennessä. Hallitukselle esiteltiin tiedoksi yhteenveto komiteoiden toimintasuunnitelmista vuodelle 2026. Asiakirjaan lisätään vielä lajikomiteoiden budjetit, ennen kuin se lisätään SRL:n toimintasuunnitelman liitteeksi.
Esteratsastuksen A-puheenjohtajatuomarin nimittäminen
Hallitus nimitti estekomitean esityksen mukaisesti Tuija Lehdon esteratsastuksen A-puheenjohtajatuomariksi. Lehto täyttää koulutusjärjestelmän vaatimukset ja on myöntynyt ottamaan tehtävän vastaan. Uuden A-puheenjohtajatuomarin nimeämisen tarve on syntynyt kokeneempien vähentäessä tuomaritehtäviään. A-puheenjohtajatuomaria tarvitaan kilpailuihin, joissa on 145 cm luokka, sekä GP- ja SM-kilpailuihin.
Estekomitean esittämät asiat
Hallitus vahvisti estekomitean esityksen mukaisesti GP-sarjan järjestäjät ja ajankohdat eli tähtikilpailut ovat seuraavasti:
- 22.-24.5. Stable Nova Riders, Hyvinkää
- 10.-14.6. Summer Festival, Hevosopisto Oy, Ypäjä
- 24.-26.7. Myrkyn Ratsukarnevaalit, Myrkyn Yksityisratsastajat, Karijoki
- FINAALI 4.-6.9. Jumping Powerpark, Pohjanmaan Hevosurheilun Kannatusyhdistys, Kauhava
Estekomitea esitti Kipan kehitystyöhön liittyen muistutuksen kilpailunjärjestäjille kilpailun sulkemisesta sekä ICE-tiedon lisäämisen mahdollisuudesta. Hallitus kävi keskustelun ja pyysi selvittämään Kipan kehitystyön kustannukset. Asia tuodaan esille uudelleen helmikuun kokoukseen. Myös mm. kenttäratsastuskomitealle on tiedossa olevia kehitystarpeita.
Estekomitea esitti uusien vesihaudan ponnistuselementtien hankintaa. Hallitus kävi keskustelun ja valtuutti estekomitean kilpailuttamaan ja tekemään esityksen hankinnasta.
Muutokset seura- ja tallijäsenissä
- Seuran nimenmuutos: Inkoon Ratsastusseura ry => Inkoon ratsastajat r.y. Ingå ryttare (INRA)
- Eroavat ratsastusseurat: Kvikant Western Riders ry, Pohjanmaa; Kytäjän Ratsastajat ry, ESRA; Rautjärven Seudun Hevosurheilijat ry, Kaakkois-Suomi; Suomen Friisiläishevosyhdistys ry, ESRA; Valkealan Ratsastajat ry, Kaakkois-Suomi
- Uudet ratsastusseurat: Barefoot Riders ry, BFR, ESRA; Keminsuun Ratsastajat ry, KesRa, Pohjois-Suomi; Ratsastusseura Loiste ry, LOISTE, Kaakkois-Suomi; Star Riders ry, STR, Pohjois-Suomi
- Uudet jäsentallit/ratsastuskoulut: Ratsastuskoulu Toive ry, ratsastuskoulu, Itä-Suomi
Muut asiat
Hallitus kävi keskustelun seuraavien kokouksien sisällöllisistä painotuksista. 5.2. kokoukseen toivotaan painotusta viestintään liittyviin asioihin ja 5.3. toivotaan katsausta huippu-urheilun asioihin. 26.3. kokous siirrettiin pidettäväksi jo 25.3. ja 4.6. kokous pidetään niin ikään päivää aikaisemmin 3.6.
Syyskokouksessa käydyn keskustelun takia toiminnanjohtaja on hallituksen pyynnöstä selvittänyt arvion neljästi vuodessa laadittavien virallisten välitilinpäätöksien laatimisesta aiheutuvista kustannuksista. Ne ovat noin 20 000–25 000 €. Hallitus keskustelin näiden välitilinpäätösten antamasta lisäarvosta Ratsastajainliitolle ja sen jäsenistölle suhteessa kustannuksiin, kun vuoden aikana sen tulot ja menot aiheutuvat hyvin eriaikaisesti. Hallitus ja operatiivinen johto selvittävät, millainen tapa talousseurannan ja siitä viestimisen järjestämiseksi olisi kustannustehokasta ja vastaisi samalla tiedon tarpeeseen. Esitys talousraportoinnin järjestämisestä esitetään jäsenistölle kevätkokouksessa.
Toiveet liittyen syyskokouksessa esiteltävän talousarvion muotoon pyritään huomioimaan seuraavan syyskokousmateriaalin laatimisessa.
Hallitus merkitsi tiedoksi, että syyskokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu 9.1.2026. Samalla katsottiin syyskokouksessa toimintasuunnitelmaan tehdyt lisäykset vahvistetuksi. Kokousmateriaalit päivitetään tälle verkkosivulle: https://www.ratsastus.fi/materiaalit/asiakirjat/liittokokoukset-2025/. Hallitus käsitteli kokouksessaan jo lajikomiteoiden toimintasuunnitelmat. Ne lisätään lajikomiteoiden budjettien kanssa samalle edellä mainitulle verkkosivulle liitteeksi.
SRL:n toimisto valmistelee esityksen toimintasuunnitelman painopisteiden vaikuttavuutta kuvaavista mittareista ja arvion niihin menevien resurssien määrästä seuraavaan hallituksen kokoukseen 5.2.
Edunvalvontatyöryhmää päästiin kokoamaan hallituksen järjestäydyttyä, ja siihen kutsuttiin hallituksen puheenjohtaja Mannisen lisäksi toimistolta toiminnanjohtaja Jukka Koivisto, tallitoiminta- ja vastuullisuuspäällikkö Minna Peltonen, viestintäpäällikkö Kati Hurme sekä tarvittaessa muita asiantuntijoita.
Askellajiratsastuksen lajikomitean kanssa on aloitettu sopivan keskusteluajan kalenterointi.
Toimintasuunnitelman lisäyksien ohella syyskokouksessa hallitus sitoutui valmistelemaan muutosesityksen KS I:n kohtaan 42.4., joka poistaa hallitukselta päätösvallan hevosen sopimatonta kohtelua koskevan asian siirtämisestä kurinpitolautakunnalle. Hallitus tuo esityksen kevätkokoukseen. Muutosesitystä valmistelevaan työryhmään kuuluvat sääntövaliokunnan puheenjohtajaksi nimetty Osmo Metsälä, kuripitolautakunnasta Ilkka Laari ja Emma Lehtomäki, hallituksesta Marjukka Manninen ja/tai Valtteri Gundersby sekä toimiston edustajana Kaisa Kähö.
Hallituksen jäsen Dan Björklöf tiedotti hallitusta, että joulukuun kokouksessa sovittu kalustosopimuksen laatiminen etenee suunnitellusti. Sopimusasiakirja on laadittavana ja allekirjoitetaan tammikuun aikana.
Paikalla kokouksessa olivat:
Hallitus
Marjukka Manninen, puheenjohtaja
Dan Björklöf
Valtteri Gundersby
Aki Karhapää
Carina Nyholm
Salla Varenti
Emilia Vättö
Lisäksi:
Jukka Koivisto
Jutta Koivula (urheiluasiat)
Kaisa Kähö (kokouksen sihteeri)
Seuraava hallituksen kokouspäivät ovat 5.2., 5.3., 25.3., 18.4. (varalla), 7.5. ja 3.6.
Ajankohtaista
- 13.1.2026Hevosalan yhdistänyt Hevosgaala pitää välivuoden vuonna 2026
- 12.1.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 3
- 8.1.2026Saana Nieminen edelleen korkeimmalla ratsastuksen maailmanlistoilla
- 8.1.2026Pararatsastuksen lajiseminaari 15.1.
- 8.1.2026Hevosten hyvinvoinnin valvonta -ohje julkaistu
- 7.1.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 2
- 2.1.2026Seuran SRL-jäsen, olethan jo käynyt Jäsenhuoneessa?
- 2.1.2026Muistilista seuran SRL-jäsenelle vuoden vaihteeseen
- 30.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 1
- 30.12.2025Piia Pantsu-Jönsson vetäytyy HUJOsta