Seuratoiminnan viestinnän superviikko on tänä vuonna 31.10.-6.11.

31.10.2022

Marraskuun ensimmäisellä alkavalla viikolla seuratoiminta nostetaan Ratsastajainliiton ja ratsastusseurojen somekanavissa vahvasti ja ryminällä esiin seuratoiminnan superviikolla. Ratsastajainliiton seuratoiminnan ohjausryhmä haastaa kaikki ratsastusseurat mukaan kampanjaan itselleen sopivalla tavalla. Viikon aikana on tarkoitus postata joka päivä yksi seuratoiminnan julkaisu.

Kuvituskuva Jenna Tammi, SRL

 

Ratsastajainliitto haluaa tuoda näkyväksi seuratoiminnan monimuotoisuutta ja merkitystä, yhdessä tekemisen riemua ja toisten huomioonottamista sekä esitellä tasa-arvoista, ainutlaatuista lajiamme ja kumppaneitamme hevosia sosiaalisessa mediassa laajasti 31.10.-6.11.2022.

Superviikkoa juhlistetaan sosiaalisessa mediassa paitsi Ratsastajainliiton kanavissa myös seurojen ja liiton alueiden kanavissa vapaaehtoisten tekemien videoiden, haastatteluiden ja liiton nettisivun ajankohtaisuutisten kautta. Viikko antaa meille mahdollisuuden tuoda esiin maamme mahtavia ratsastusseuroja, niiden toimintaa ja seurojen ihmisiä.

Kampanja antaa seuroille myös näkyvyyttä alueiden ja liiton somekanavissa. Seuratoiminnan superviikon viestejä kannattaa levittää myös oman alueen somekanaviin ja -ryhmiin ja paikallismedialle. Näytetään yhdessä kaikille, että ratsastusseuroissamme on voimaa, energiaa ja yhteisöllisyyttä.

 

Miten kampanjaan voi osallistua?

Julkaise kuva tai video sosiaalisessa mediassa. Lisää instagram-postaukseen myös aihetunnisteet #superviikko2022, #ratsastus ja #srlyhdessä. Ratsastajainliitto jakaa näillä tunnisteilla merkittyjä postauksia viikon aikana eri alustoilla. Voit tagata mukaan myös @ratsastajainliitto. Samat ohjeet koskevat instagramin lisäksi twitteriä. Facebookissa voitte tagata Suomen Ratsastajainliitto ry:n.

Voit julkaista sosiaalisessa mediassa postauksia mistä tahansa seuratoimintaa, hevosia ja ratsastusta liittyvistä aiheista tai voit ottaa vinkkejä myös alla olevasta viikkoaikataulusta.

Maanantaina – mikä on teidän seuranne ja mitä te teette                      

Tiistaina – mitä hevonen antaa sinun elämääsi

Keskiviikkona - seurojen hevostaitokerhot

Torstaina – ensimmäinen kilpailuni tai paras kilpailumuisto

Perjantaina – meidän seuran hallitus

Lauantaina - ratsastuskoulutuntini

Sunnuntaina – millainen ratsastusseurayhteisö on

 

Jos haluat tehdä instagram reelsin tai tarinoita, niin tässä esimerkkejä ja ajatuksia haastattelukysymyksiksi:

  1. Kerro kuka kuka olet ja mihin seuraan kuulut.
  2. Kerro elämäsi hevosesta.

tai

  1. Mistä sait kipinän hevostaitokerhoon / Kuka houkutteli sinut hevostaitokerhoon (tai kerhon vetäjäksi)?
  2. Mikä on parasta juuri teidän seuran hevostaitokerhossa?

tai

  1. Kerro kuka olet ja mistä seurasta.
  2. Minkälaisista henkilöistä teidän seuran hallitus koostuu (esittely esim. etunimillä, tehtävillä ja henkilöitä kuvaavilla adjektiiveja)?
  3. Mikä on parasta juuri teidän seuran hallituksessa?

tai

2. Mikä on parasta juuri sinun ratsastustunnissa/ratsastuskoulussa/ratsastusopessa?

 

Tehdään somestä yhdessä hevossome – tervetuloa mukaan!

 

Lisätietoja kampanjasta: seurakehittajat@ratsastus.fi tai Marja Nuuttila, 050 323 6763, tai emmi.korpiola@ratsastus.fi