Tom Gordin jättää tehtävänsä HUJOssa
18.12.2025
Huippu-urheilun johtoryhmän puheenjohtaja Tom Gordin on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä. Hänet oli valittu olympiadiksi 2025-2028.
HUJOn kokoonpanoa on Gordinin toimiaikana laajennettu Henri Ruosteella urheilijoiden edustajana ja Piia Pantsu-Jönssonilla, ja panostettu kansainvälisen tieto-taidon lisäämiseen. Gordin on myös uudistanut SRLn urheiluorganisaatiota. HUJOon kuuluvat Ruosteen ja Pantsu-Jönssonin lisäksi Ypäjän Valmennuskeskuksen Satu Väihkönen, hallituksen edustajana puheenjohtaja Marjukka Manninen ja urheilujohtaja Jutta Koivula. Olympiakomitean mandaattia ei ole vielä täytetty.
Gordin kertoo, että SRL:n urheiluorganisaation uudistamisen päävaiheet on vuoden 2025 aikana saatettu päätökseen. Hän jättää tehtävänsä sisäisten ristiriitojen vuoksi.
”Kiitämme Tom Gordinia merkittävästä muutostyöstä ja isosta panoksestaan huippu-urheilun eteen. Kaikkien Ratsastajainliiton komiteoiden ja toimijoiden on luonnollisesti sitouduttava toimimaan liiton arvojen ja hyvän hallintotavan (HHT) mukaisesti. Myös HUJO, kuten muutkin komiteat, toimivat SRLn hallituksen alaisuudessa, ja hallitus on loppukädessä vastuussa sekä taloudesta, sopimuksista, viestinnästä että henkilöstön hallinnasta. Näiltä osin emme onnistuneet löytämään yhteistä linjaa Gordinin kanssa”, sanoo SRLn hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen.
”Nyt on aika hakea puheenjohtajaksi henkilöä, joka pystyy sitoutumaan Los Angelesiin asti jatkuvalle periodille. Siihen asti tehtävässä toimii HUJOn aiempi puheenjohtaja Satu Väihkönen.”
Ajankohtaista
- 20.3.2026Olethan selvillä hevosten dopingmääräyksistä – erityislupia ei myönnetä kilpaileville hevosille
- 17.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 12
- 17.3.2026Kilpailusääntökoulutus urheilijoiden huoltajille 15.4.
- 17.3.2026Ratsastajainliiton kilpailujärjestelmä Kipan häiriö korjattu
- 16.3.2026Nuori mieli urheilussa - hyvän harjoituksen tunnusmerkit
- 16.3.2026Kenttäkomitea tiedottaa: Juniori- ja lapsiratsastajien osallistumisoikeuden vahvistava tulos SM-kilpailuun.
- 14.3.2026Kiipulan ammattiopisto ja Hevosopisto sopimukseen hevostalouden koulutuksen toteuttamisesta
- 10.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 11
- 10.3.2026Kimmo Kinnunen Varkauden Liikunnan Kunniagalleriaan
- 10.3.2026Askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajat valittu kaudelle 2026