Anna Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir Pohjola Finnhorse Tourin toisen osakilpailun voittoon
18.6.2022
Pohjola Finnhorse Tour Helppo A:n toisen osakilpailun voittivat Anna Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir. Kärkkäinen johtaa sarjaa kahdella osakilpailuvoitolla.

Anna Kärkkäinen oli suoritukseen tyytyväinen.
“Hyvältä tuntuu, oli kaikin puolin ihan onnistunut suoritus. Eikä satanutkaan juuri radan aikana. Meille haastavinta on aina ollut käynnin ratsastus ja nyt tuntui, että siinä onnistuttiin radalla.”
“Kassun harjoitusviikko on ollut aika rauhallinen, pukille hyppäämistä on ollut kahtena päivänä ja silloin ollaan käyty vain maastossa availemassa jumeja. Maastossa Kassu saa itse määrätä askellajin, ja vauhtia on riittänyt.” Kärkkäinen nauraa. “Olimme viime viikonloppuna myös Haminassa, ja alkuviikko sujui sieltä palautellessa. Oikeastaan tällä viikolla kunnolla olemme treenanneet vain kerran.”
Laukkaharjoitukset maastossa ovat tuottaneet tulosta ja ratsukko sai tuomaristolta kiitosta menevästä laukasta.
“Osasin odottaa hyviä pisteitä, sillä radan jälkeen jäi fiilis onnistuneesta kokonaisuudesta. Toki pari virhettäkin mahtui matkaan, ja siellä täällä oli askeleita, joita en saanut ratsastettua niin hyvin kuin olisin halunnut. Esimerkiksi lopputervehdyksessä mokasin itse mutta Kassu paikkasi virheeni ysin arvoisesti.”
Kärkkäinen johtaa sarjakilpailua kahden osakilpailun ja kahden voiton jälkeen. Loppukaudelle Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir lähtevät positiivisin odotuksin.
“Tarkoituksena on käydä kaikki Pohjola Tour osakilpailut ja toivottavasti päästään myös finaaliin”
Kansallisia kouluratsastustuloksia 18.6. Ypäjä, Hevosopisto
Pohjola Finnhorse Tour Helppo A, lähti 27, 7 sijoittui
1) Anna Kärkkäinen / Kulta-ahon Kasimir, YR 72,564%
2) Lassi Lehmusto / Vekardo, YR 70,897%
3) Riitta Holopainen / Hamurai, HyvUra 69,679%
4) Tiina Hyssänmäki / Taikatumma, TT 68,910%
5) Anna Johansson / Unetun Elmo, JSR 68,269%
6) Riina Vihanto / Haaveprinssi, 67,949%
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 20.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
- 18.8.2025KePan aloituskokous keräsi asiantuntijat yhteen
- 17.8.2025Vuokko Toivanen vikellyksen lajimestariksi
- 15.8.2025Helsinki Horse Show´ssa aiempaa enemmän luokkatarjontaa suomalaisille
- 15.8.2025Anna Kivistö puolustaa mestaruutta 16.-17.8. vikellyksen SM-kilpailuissa Ypäjällä
- 14.8.2025Helsinki Horse Show 2026 – ”Visiona kasvaa maailman parhaaksi ratsastuskilpailuksi”
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 11.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali
- 10.8.2025Ville Vaurio ja Dante NL kouluratsastuksen Suomen mestarit 2025