Forsténille kolme pudotusta Veronan mc-esteillä
1.6.2010
Mikael Forstén sai ruunalla Isaac du Jonquet kolme pudotusta ja kaksitoista virhepistettä FEI:n esteratsastuksen maailmancupin Länsi-Euroopan liigan kolmannessa osakilpailussa Veronassa Italiassa sunnuntaina. Ratsukko lähti liikkeelle erittäin sujuvasti ja vauhdikkaasti, mutta otti kolmoissarjaa seuraavalla esteellä harmillisen pudotuksen takajalan ottaessa kevyen kosketuksen puomiin. Toiseksi viimeisellä kaksoissarjalla hevonen tiputti ensimmäisen osan jälkeen myös toisen.
Mikko ja Isaac Helsingissä lokakuussa, kuva Anna Vähäkuopus.
Tulos oikeutti ratsukon 30 tilalle, mikä tarkoittaa, että tämän kauden mc-pistetili on vielä avaamatta, kun pisteitä jaetaan osakilpailuissa 16 parhaalle. Edellisessä osakilpailussa Helsingissä lokakuussa Forstén oli yhdellä pudotuksellaan 19. tilalla paras suomalainen.
Haastavalla perusradalla nähtiin vain kolme virheetöntä suoritusta. Veronan osakilpailun ratsasti nimiinsä uusinnassa ainoalla puhtaalla radalla Saksan Alois Pollmann Schweckorst hevosella Lord Luis. Toiseksi hyppäsi Sveitsin Steve Guerdat ratsulla Jalisca Solier ollen yhdellä pudotuksellaan hieman nopeampi kuin tasapisteisiin ratsastanut isäntämaan Omar Bonomelli ja Quintero 4.
Forstén teki suomalaisen esteratsastuksen historiaa voittamalla Amsterdamin maailmancupin osakilpailun tammikuussa Isaac du Jonquet'lla. Hän jatkoi historiankirjoitusta ratsastamalla paikan maailmancupin finaaliin Göteborgiin huhtikuussa, joten tulevasta kaudesta muodostunee erittäin mielenkiintoinen.
Suomi isännöi Helsingin mc-osakisaa ja saa siksi yhden ratsastajapaikan FEI:n mc-liigoista kovatasoisimman länsiliigan joka etapille. Seuraavassa osakilpailussa Stuttgartissa kahden viikon päästä mc-haasteen ottaa vastaan Mikael Forsténin puoliso Noora Forstén. Kaikista liigoista eri maanosista pääsee tietty määrä ratsastajia maailmancupin finaaliin, joka hypätään Las Vegasissa huhtikuussa.
Rolex FEI World Cup, esteratsastuksen maailmancup,
Länsi-Euroopan liigan 3. osakilpailu, Verona 9.11.
1) Alois Pollmann Schweckorst / Lord Luis,GER 0-0/ 56.04
2) Steve Guerdat / Jalisca Solier, SUI 0-4/46.54
3) Omar Bonomelli / Quintero 4, ITA 0-4/48.72
…30) Mikael Forstén / Isaac Du Jonquet, FIN 12/74.14
Järjestäjän kotisivut, täydet tulokset: http://www.jumpingverona.it
Huom! Suoritukset nähtävissä järjestäjän sivuilla videolla!
FEI:n maailmancupsivut: http://www.feiworldcup.org/Pages/Default.aspx
Rolex FEI World Cup, esteratsastuksen maailmancup,
Länsi-Euroopan liigan jäljellä olevat osakilpailut
4) CSI5*-W Stuttgart, Saksa 19.-23.11.2008
5) CSI5*-W Geneve, Sveitsi 11.-14.12.2008
6) CSI5*-W Lontoo, Iso-Britannia 18.-22.12.2008
7) CSI5*-W Mechelen, Belgia 26.-30.12.2008
8) CSI5*-W Leipzig, Saksa 15.-18.1.2009
9) CSI5*-W Zürich, Sveitsi 20.1.-25.1.2009
10) CSI4*-W Bordeaux, Ranska 6.2.-8.2.2009
11) CSI4*-W Vigo, Espanja 12.2.-15.2.2009
12) CSI5*-W Göteborg, Ruotsi 19.2.-22.2.2009
13) CSI4*-W 's-Hertogenbosch, Alankomaat 19.3.-22.3.2009 (Länsi-Euroopan liigan finaali)
+ Maailmancupin finaali, Las Vegas, USA 15.-19.4.2009
Uutiset
- 15.6.2025Onnistunut viikonloppu Henri Ruosteelle Tiffanys Diamondilla
- 15.6.2025Pohjola Gold Grand Prix Pipsa Koskelle – myös Sani Illi voittoon
- 15.6.2025Ratsastuksenopettajien mestaruudet ratkaistiin Ypäjällä
- 14.6.2025Esteratsastuksessa lauantaina kolme Pohjola-osakilpailua
- 14.6.2025Kouluratsastuksen Pohjola Grand Tour Kati Kalliolle ja Radcliffille
- 14.6.2025Ypäjä Paavo ja Helkky Ylönen voittoon Prestige Cupissa Ypäjällä
- 12.6.2025Asetus hevosten hyvinvoinnista astuu voimaan tammikuussa 2026
- 12.6.2025Suomalaisratsastajat nousussa maailmanlistoilla
- 9.6.2025Yli 70 ratsastajaa edustaa Suomea pohjoismaisissa mestaruuksissa
- 8.6.2025Jonna Aaltonen ja Laura Kangasniemi kohti parakouluratsastuksen EM-kilpailuita