Hallitus selvittää ylimääräisen liittokokouksen järjestämistä
9.2.2026
Suomen Ratsastajainliitto ry:n hallitus on vastaanottanut vaatimuksen ylimääräisen liittokokouksen koollekutsumisesta. Hallituksen jäsenet saivat vaatimuksen lauantaina 7.2. ja pitivät asiasta Teams-kokouksen sunnuntai-iltana. Vaatimuksen on allekirjoittanut 87 seuraa ja jäsenyhteisöä yhteensä 740 joukosta.

”Hallitus ottaa tilanteen vakavasti. Kokoonnuimme sunnuntaina lyhyeen tilannepalaveriin prosessin käynnistämiseksi välittömästi. Keskusteluissa tuli ilmi, että tavallisuudesta poikkeava lähestymistapa on aiheuttanut kohtalaisen paljon epätietoisuutta, hämmennystä ja huolta kentällä, eikä toimi lajinkaan hyväksi. Totesimme, että pidämme heti infotilaisuuden, ja pyrimme luonnollisesti parantamaan viestintäämme kaikkinensa. Selkeästikin olemme sen osalta epäonnistuneet, kun hallituksen toiminta ja vaikutuskanavat eivät ole jäsenistön tiedossa”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen.
Hallitus ottaa vaatimuksen vakavasti ja etenee nyt yhdistyslain edellyttämällä tavalla. Ensimmäiseksi selvitetään, onko vaatimus lainmukainen ja ovatko kaikki allekirjoittaneet seurassa nimenkirjoitusoikeuden haltijoita. Ratsastusseuroille lähteneissä yhteydenotoissa on myös ollut kahdenlaista sisältöä. Lainmukaisuuden varmistuttua hallitus lähtee valmistelemaan ylimääräistä liittokokousta heti maaliskuun alkuun. Tästä tiedotetaan, kun selvitystyö on tehty.
Lisäksi tiistaina 17.2. järjestetään kaikille avoin Teams-keskustelutilaisuus. Hallituksen jäsenet toivovat, että taustalla olevat syyt käsitellään avoimesti. Nykyisestä vaatimuksesta perustelut eivät käy riittävän selkeästi ilmi. On myös pystyttävä varmistamaan Ratsastajainliiton toiminnan jatkuvuus ja luotettavuus.
Hallituksen vuoden ensimmäinen kokousmuistio: LINKKI
Lisätietoa hallituksen toiminnasta: LINKKI
Uutiset
- 16.8.2026MM Aachen – ”Tiffy saa täyden kympin”
- 15.8.2026MM Aachen – Vikeltäjät päättivät vapaaohjelmiin
- 15.8.2026MM Aachen – Axel Lindberg ratsasti maailmankartalle!
- 15.8.2026MM Aachen – Sanna Siltakorpi vetäytyy kenttäkilpailusta
- 15.8.2026MM Aachen - Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond starttaavat GP vapaaohjelmassa
- 14.8.2026MM Aachen – Naisvikeltäjät esittivät tekniset ohjelmat
- 14.8.2026MM Aachen – Sanna Siltakorpi "Hevosen jännittyneisyys näkyi suorituksessa"
- 14.8.2026MM Aachen – Henri Ruoste ”Olen todella tyytyväinen”
- 13.8.2026MM Aachen – AG Vaulting Team aloitti onnistumisella
- 13.8.2026MM Aachen – Axel Lindberg ja Quella Bonne avasivat pelin